Sivu 1/1
Android Auto / CarPlay mopoilussa
Lähetetty: Pe Helmi 16, 2024 4:49 pm
Kirjoittaja chilimakkara
Ei sattunut silmään ketjua Android Auton / CarPlayn käytöstä mopoilussa. Näistä on kuitenkin ohimennen ollut jotain juttua muissa ketjuissa.
AA:ta / CarPlaytä autossa käyttäneille konseptissa ei liene mitään uutta.
Erilliset AA:ta / CarPlaytä tukevat näytöt tuntuvat olevan jossain määrin yleistymään päin. Mopoilua ajatellen markkinoilta löytyy jo myös muutamia sopivan IP luokituksen omaavia laitteita. Idea näissä on se, että puhelin yhdistetään langattomasti (tuki langattomuudelle huomioitava laitetta hankkiessa) näyttöön, jonka jälkeen puhelimeen asennetut tuetut sovellukset ovat käytettävissä erillisnäytöltä. Tämä mahdollistaa oman luurin ominaisuuksien ja esimerkiksi valinnaisten karttasovellusten ja -pohjien käytön.
Näin ei tarvitse myöskään erillistä navigattoria, eikä siten lukita itseään kyseisen valmistajan ekosysteemiin ja ominaisuuksiin, mutta ei myöskään tarvitse altistaa käyttöluuria mopoilun armoille. Nykyään kun puhelimet ovat avain jos jonkinlaisiin todennuksiin ja varmennuksiin, en henkilökohtaisesti halua vaarantaa luuriani mahdollisen kaatumisen tai muun vastaavan seurauksena. Tämä sillä oletuksella että luuri olisi kiinnitetty esim. stongaan.
Lisäksi AA:n / CarPlayn käyttö poistaa "ylimääräisen" laitteen datan synkronointia ajatellen (kartat, jäljet, asetukset, ym.). Riittää kun data joko sijaitsee luurissa, tai on saavutettavissa luurilla.
AA / CarPlay siis käytännössä pyörii puhelimella, jonka data näytetään erillisnäytöllä. Monet sovellukset tukevat ohjausta samanaikaisesti sekä luurista, että AA / CarPlay näytöstä. Tämä hyvä etenkin, jos näyttö on pieni, tai sovelluksen AA / CarPlay toteutus on suppea.
Miinuksena mainittakoon homman pihvi, eli pakollinen yhteys puhelimeen. Luurin virrankulutus kasvaa selvästi, vaikka luuri olisin taskussa/repussa piilossa. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että luuri tekee kaiken laskennan ja softan suorittamisen. Tätä voi toki kompensoida varavirtalähteellä tai vaikka pyörään kytketyllä laturilla.
Valitettavasti valikoima markkinoilla näyttää ainakin toistaiseksi olevan hyvin "itäpainotteinen". AliExpressistä ja Amazonista löytyy toinen toistensa kopioita eri brändein ja mallinimin. Länsimaisia tunnettuja valmistajia en ole tästä kategoriasta löytänyt vielä lainkaan. Varteenotettavimpina vaihtoehtoina oman harkintani mukaan mainitsisin Maxca X6 ja Carpuride W502/702.
Chigee AIO-5 Lite tuo pakettiin lisäksi myös kamerat eteen ja taakse, sekä laajemman integroinnin mopoon (löytynee muitakin vaihtoehtoja kameroiden kanssa). Kameroilla saadaan toteutettua esimerkiksi kuolleenkulman varoitukset ja dashcam.
Kansainvälisempää palstaa lueskeltuani ja sieltä innostuksen saaneena tilasin testiin AliExpressistä Maxca X6:n.
Sain laitteen käsiini ja irtoakun kanssa ensi testaamisen jälkeen vaikutelma on positiivinen. Kuvasuhde on vähän outo, ollen leveä ja matala, tehden näkymästä hieman ahtaahkon. Ehkäpä tuohon tottuu. Vähäisen testauksen perusteella laite toimii odotetusti. Opeteltavaa löytyy, lähinnä gpx jälkien ja reitityksien suhteen. Tarkoitus käyttää Osmandia karttasovelluksena (AA yhteensopivuus vaatii maksullisen version). Osmandin AA-versio tuo tähän oman pikku twistinsä suppeutensa vuoksi.
Näihin ja muutenkin laitteeseen ja konseptiin ylipäätään tullee paneuduttua tarkemmin kevään koittaessa.
Re: Android Auto / CarPlay mopoilussa
Lähetetty: Su Helmi 18, 2024 10:47 am
Kirjoittaja Texbuxer
Tämä kyllä kiinnostaa. Kevättä varten hankin vanhan Oukitel K10000, josta ajattelin rakentaa jotain. Haittana on androidista vanha 7 versio.
Re: Android Auto / CarPlay mopoilussa
Lähetetty: Ti Maalis 05, 2024 6:52 pm
Kirjoittaja seikkailuendurol.la
chilimakkara kirjoitti: ↑Pe Helmi 16, 2024 4:49 pm
Tarkoitus käyttää Osmandia karttasovelluksena (AA yhteensopivuus vaatii maksullisen version). Osmandin AA-versio tuo tähän oman pikku twistinsä suppeutensa vuoksi.
Minä olen käyttänyt OsmAndia Africa Twinin kanssa, kun se tukee suoraan Android Autoa. Mitä kaipaisit OsmAndiin lisää?
Huomasitko jo, että siinä saa näkymään myös maanmittauslaitoksen maastokartat. OsmAndin asetuksista voi säätää prosenteissa, millä suhteella karttaa näytetään AA:ssa. Tällä saa maastokartan näyttämään paremmalta ja tarkemmalta.
Re: Android Auto / CarPlay mopoilussa
Lähetetty: Ke Maalis 06, 2024 6:10 pm
Kirjoittaja chilimakkara
seikkailuendurol.la kirjoitti: ↑Ti Maalis 05, 2024 6:52 pm
Minä olen käyttänyt OsmAndia Africa Twinin kanssa, kun se tukee suoraan Android Autoa. Mitä kaipaisit OsmAndiin lisää?
Huomasitko jo, että siinä saa näkymään myös maanmittauslaitoksen maastokartat. OsmAndin asetuksista voi säätää prosenteissa, millä suhteella karttaa näytetään AA:ssa. Tällä saa maastokartan näyttämään paremmalta ja tarkemmalta.
Kuten aloitusviestissä totesin, niin opeteltavaa löytyy. Ensi puraisulla OsmAndin AA versio tuntui kovin karsitulta verrattuna natiiviin mobiilisovellukseen. Mobiiliappiin en kyllä osaa kaivata mitään lisää, ominaisuuksia ja toimintoja riittää. Olen kyllä mobiililla opetellut perusjutut, kuten mainitsemasi muiden karttojen lisääminen ja käyttö. Eiköhän tuo AA versiokin käytön myötä selkene.
Re: Android Auto / CarPlay mopoilussa
Lähetetty: Ti Maalis 26, 2024 12:48 am
Kirjoittaja JUHHisi
Onko näistä androidautoista tullut lisää kokemuksia ?
Tässä illan videoita aiheesta kahlattuani alkoi laite vakikuttamaan ihan järkevältä vaihtoehdolta satunnaiseen MP-navigointiin.
Oikeastaan ainoa mikä vielä askarruttaa on ns. "3.-osapuolen" sovelluksien toimivuus AndroidAutossa?
Eli saako esim. Locus Mapin toimimaan ?
edit:
Joo eli, Locus ei toimi, eikä Locuksen kehitys tiimillä tunnu olevan kiirettä asian kanssa. "ehkä sitten joskus kun kerkiävät paneutumaan."
keskustelua aiheesta:
https://help.locusmap.eu/topic/android-auto
https://help.locusmap.eu/topic/locus-pr ... droid-auto
Re: Android Auto / CarPlay mopoilussa
Lähetetty: Pe Touko 03, 2024 11:53 pm
Kirjoittaja chilimakkara
Laitetta on nyt testailtu ja käytetty jokusen sata kilsaa. Kokonaisuudessaan kokemukset ovat positiiviset. Käytössä on ollut lähes yksinomaan Osmand, pari nopsaa Google Maps testiä. Jäljen seuraaminen ja satunnaiset lähialueen kartan "selailut" onnistuu juuri niinkuin kuuluukin. Maxca on laitteena hidas, mutta eipä ole vielä sellaista kiirettä ollut, että olisi menoa haitannut.
Maxcan näytöllä ei voi kirjoittaa mitään. Kaikki syötteet Maxca (AndroidAuto) tahtoo äänenä/puheena. Ilman kypäräpuhelinta ei siis ajon aikana voi muuttaa navigoinnin kohdetta kovin spesifisti. Kartalta voi toki etsiä haluamansa.
Outona "ominaisuutena" mainittakoon, että jos luurissa Osmand on ns. taustalla käynnissä, sillä hetkellä kun Maxca käynnistyy ja yhdistyy luurin kanssa, niin Osmand tavallaan jää luurin hallintaan - Maxcan näytöllä karttanäkymä näkyy, mutta mitään ei voi tehdä. Ongelma ratkeaa kun sovelluksen herättää luurissa manuaalisesti, jonka jälkeen hallinta siirtyy automaagisesti Maxcalle. En tiedä juontaako tämä juurensa Maxcaan, Osmandiin vaiko luuriin.
Re: Android Auto / CarPlay mopoilussa
Lähetetty: Su Touko 05, 2024 4:53 pm
Kirjoittaja JUHHisi
Hyvä kuulla että osmand pelittää AndroidAutossa.
Olen osmandia nyt opiskellut puhelimesta käyttämään ja ihan toimivalta äpiltä vaikuttaa, mutta vähän kyllä takaraivossa hiertää että miten luurin käy ohjaustangossa jos sattuu mopo lipsahtaa ojaan ja apua tarvitsisi saada.. Siksipä kiinnostaisi kovasti erillinen "navi".
Oliko niin että OsmAnd ista täytyy olla se maksettu versio jotta toimii AndroidAutossa?
Re: Android Auto / CarPlay mopoilussa
Lähetetty: Su Touko 05, 2024 7:30 pm
Kirjoittaja chilimakkara
Samasta syystä minäkin päädyin erilliseen näyttöön/laitteeseen puhelimen sijaan.
Kyllä, OsmAndin AndroidAuto -ominaisuus vaatii joko kertamaksullisen OsmAnd+:n, tai kuukausimaksullisen OsmAnd Pron.
Re: Android Auto / CarPlay mopoilussa
Lähetetty: Ti Touko 07, 2024 5:44 am
Kirjoittaja CorporalMike
JUHHisi kirjoitti:Hyvä kuulla että osmand pelittää AndroidAutossa.
Olen osmandia nyt opiskellut puhelimesta käyttämään ja ihan toimivalta äpiltä vaikuttaa, mutta vähän kyllä takaraivossa hiertää että miten luurin käy ohjaustangossa jos sattuu mopo lipsahtaa ojaan ja apua tarvitsisi saada.. Siksipä kiinnostaisi kovasti erillinen "navi".
Oliko niin että OsmAnd ista täytyy olla se maksettu versio jotta toimii AndroidAutossa?
Vanha puhelin on navina ja uusi sim-kortillinen taskussa. Jospa toinen jää lähistölle vahingon sattuessa.
Sent from my M2007J22G using Tapatalk
Re: Android Auto / CarPlay mopoilussa
Lähetetty: To Kesä 27, 2024 10:58 pm
Kirjoittaja chilimakkara
Kokemusta on karttunut Maxcan kanssa. Kuten aiemminkin mainittu, laite sinänsä toimii ja tekee sen mitä pitää. Taitaa kuitenkin fiilikset kääntyä enemmän negatiivisen puolelle.
Esimerkiksi navigoinnin kohteen "fiksu" vaihtaminen vaatii puhelimen kaivamisen esiin taskusta/tankkilaukusta, ellei satu tietämään tarkkaa osoitetta. Jostain syystä OsmAndin AA näytöllä osoitteiden, kaupunkien ja muiden kohteiden hakutulokset eivät vaikuta loogisilta. Kaupungin nimellä haettaessa saattaa ensimmäisenä vaihtoehtona olla jokin samanniminen kylä tai taajama toisella puolella Suomea. Mikäli valitsee väärän kohteen, on haku aloitettava alusta. Siksi siis näppärämpi onkin vain kaivaa se luuri esiin.
Tästä päästäänkin siihen, että kun luuri on yhteydessä AA näyttöön, ei OsmAndin karttanäkymää saa näkyviin luuriin yhtäaikaisesti lainkaan -> yhteys pois, uusi kohde navigointiin -> uusi yhteys. Useammin tehtynä häiritsevä ja mielestäni täysin ylimääräinen operaatio. Google Mapsia voi käyttää ja selata molemmilla laitteilla yhtäaikaa.
Olisi todella näppärää Maxcan (AA) näytöltä esimerkiksi pitkään painamalla valita navigoinnin kohde. Tällaista ominaisuutta ei kuitenkaan tunnu löytyvän.
Puhelimen akunkesto on heikko navigoidessa. Ongelman voi kiertää asentamalla laturin esim. tankkilaukkuun, kuten itse olen tehnyt. Mutta jatkuva lataaminen taas puolestaan lämmittää puhelinta. Lämpimällä säällä vesitiiviissä tankkilaukussa oma luurini (Fold5) on pariin kertaan lämmennyt liikaa, jolloin Android sammuttaa virtaa ja laskentaa vaativia ohjelmia -> navigointi keskeytyy lennosta.
Tämän aiheen parissa täytyy vielä testailla, josko esimerkiksi pikalatauksen disablointi auttaisi. Toinen mahdollinen virtaa säästävä keino voisi olla pelkän jäljen seuraaminen varsinaisen navigoinnin sijaan. Tällöin tosin matka- ja aika-arviot ym. "tarpeellinen" data jäävät pois.
Testailut jatkuvat
Ps.
Mielipidettäni kysyttäessä saattaisin ehdottaa ennemmin toisen puhelimen, tabletin tai Garminin hankkimista navigointilaitteeksi.
Re: Android Auto / CarPlay mopoilussa
Lähetetty: Ti Heinä 02, 2024 9:20 am
Kirjoittaja maja2
Itse ymmärrän hyvin Android Auto:n pätevyyden autokäytössä kun se autovalmistaja on vienyt sen kojelaudan parhaan paikan sillä pakkomyymällään omalla näytöllään. Yleensä navigointi noissa on myös sitten avutonta kuraa...
Prätkissä itse olen pelannut näillä isoilla "rugged" kiinan kännyköillä omasta mielestäni menestyksekkäästi. Ulefone 6E siirtyi eläkkeelle hyvissä voimissaan varapuhelimeksi. Tilalle tuli Doogee S98 Pro, lähinnä sen takia kun se lämpökamera oli vaan PAKKO saada... Ulefone on jo siro tuon Doogeen rinnalla, mutta tuohonkin kyllä tottuu. Nämä n. 6000mAh akulla olevat ovat vielä sen kokoisia että tommonen normi X-Grip teline kykenee näita kannattelemaan. Aino huonopuoli tuossa Doogeessa on epätasainen taustapuoli, vaatii sen että telineen keskikohta on suht pieni jotta istuu pohjaan asti ja suoraan.
X-grip teline langattomalla latauksella tommosen puhelimen kaveriksi niin paketti on valmis. Kaksi kertaa olen onnistunut minäkin puhelimen tuosta pudottamaan, molemmilla kerroilla syypää oli huolimaton käyttäjä. Ulefone putosi katteiden sisään, Doogee sen sijaan reilun satasen vauhdista routapatin jälkeen kahdella pompulla asfaltin pinnasta tien vasemmalle puolen ojaan, veden alle. Löytyi kuin löytyikin, vaikka lähellä oli ettei löytynyt, oli sen verran kaukana putoamiskohdasta. Puhelin toimii ihan ok, kulmissa on vaan nirhaumat. Aluksi luulin että puhelin on vainaa kun buuttaili omia aikojaan, mutta syypääksi löytyi tärähdyksestä paikoiltaan pompannut sim-kortti.
Varapuhelimena on mukana ajotakin taskussa Samsungin museo X-cover (semmonen missä on näppäimet ja akku kestää kuukauden, GPS ja jonkin sortin kartatkin tuossa on). Toisen operaattorin pre-paid tuossa on lisäksi, osoitti hyöydyllisyyden lapissa kun oli kahden operaattorin kuuluvuus käytettävissä.
Re: Android Auto / CarPlay mopoilussa
Lähetetty: La Elo 24, 2024 3:10 pm
Kirjoittaja JUHHisi
maja2 kirjoitti: ↑Ti Heinä 02, 2024 9:20 am
"rugged" kiinan kännyköillä omasta mielestäni menestyksekkäästi.
Mitenkäs näissä näyttöjen kirkkaus riittää? Huomaako kirkkaudessa eroa ns. perus android puhelimiin? Samsung S-sarjassa kai ne kirkkaimmat, mutta en kyllä kovin kallista kehtais tangossa tärisyttää.
Kattelin että Doogee Blade10 vois olla vielä riittävän ohut (~11mm) tuhon ohjaustankotelineeseen ja 150€ hintakin kohtuullinen tuoreimmasta Android 14 puhelimesta. Prosessori ilmeisesti jostain 2020 vuodelta, mutta eiköhän se navigaattorin/OsmAndin pyörittämiseen riittäis.
