ENSIAPU !

[Totti]

No niin tässä meidän epävirallisella EA-kurssilla saatu ea-laukun sisältö.
Pdf:ää ei suostunut liittämään niinpä huijasin ja vaihdoin päätettä. Tiedosto siis pdf-formaatissa, vaihda pääte ennen kun avaat.

[pekkas]

Viikonloppuna tuli sitten semmonen tilanne eteen, että löytyi mies, joka ei hengittänyt, ei reagoinut läpsäyksiin eikä puisteluihin.
Kyllä tämä tästä.
Kiitos jos jaksoit lukea.

Aika huima tarina.
Hienoa, kun uskalsitte yrittää. Ja hienoa tuokin, kun otit sen tekohengityksen hommaksesi, kun edellinen oli ihan pihalla jutusta.
Niin kuin ne ammattilaiset sanoivat, et olisi voinut tehdä enempää.

Kai se on niin tuollaisessa tilanteessa, että jotkut osaavat oikeasti toimia ja tehdä jotain, mutta suurin osa vaan päivittelee ja huutaa apua, jos sitäkään.

Pekka

2010 Pysähtyi pumppu..poika elvytti vartin ennen lanssin tuloa,lähemmäs puoli tuntia meni ennen kuin käytiin saatiin, sähköä oli räpsitty melkeen patterit tyhjäksi.
Poika kovakuntoinen kaveri joka jaksoi ja uskalsi,oli edellisenä talvena EA-kurssin käynyt.
http://www.punainenristi.fi/uutiset/ens ... lastajalle

Suht kovia kipulääkkeitä olen koettanut matkassa pitää,avun odottaminen loukkaantumis tapauksissa saattaa kestää.
Alku shokki reaktio pitää kivun pois mut sen jälkee on tuskaista.

Kesällä Adventure rallissa myös tarjosin kipulääkettä jalkansa katkaisseelle(ei ottanut),muuta meillä ei ollut siinä enää tehtävissä
oli kaverit jo asiat hoitaneet..
Apu oli tulossa,opas paikalla tien varressa,kaveri loukkaantuneen luona.

Kävi nämä kesällä tuolla Venäjällä ajellessa mielessä,ei tahtoisi siellä moisia tilanteita kohdata.
Kaikkeen ei pysty varautumaan,mut koetetaan auttaa kaveria parhaimman mukaan ja jotain tarpeita mukana.

-pekka-

[pekkas]

Tuossa voisi olla yksi vaihtoehto

http://www.varusteleka.fi/fi/product/me ... kkaus/7571

[Creature]

Mites on sellaisten kunnon haavojen kanssa tilanteessa, jossa ei verisuonia ole kuitenkaan katkennut ja ihmisten ilmoille on pitkä matka. Mikä on se aikaikkuna, missä pitää saada ommeltua että yleensäkin voi enää "kasvaa" kiinni? Jotain puhetta asiasta muistan kuulleeni. Muistan myös miten ymmärrettävistä syistä V.Gustafsson kumppaneineen opetteli ompelemaan appelsiinin kuoria ennen Antarktikselle lähtöä. Sitominen on kuitenkin vain ensiapua.

[mek]

Pidemmillä reissuilla teille tietymättömille, tai maihin, joissa lääkäriapu (ymmärtämälläsi kielellä) on huonosti saatavilla, kannattaa myös miettiä sairastumisen mahdollisuutta ja toimenpiteitä niissä. Ruokamyrkytys on ehkä se yleisin, vie toimintakyvyn muutamaksi päiväksi melko nollaan, mutta menee kuitenkin useimmiten ohi ilman sairaalahotoa, jopa ilman lääkkeitäkin. Itseltäni puhkesi umpisuoli reilu vuosi sitten. Tulehdus iski onneksi kotimaisemissa, mutta pakostakin pysäytti ajattelemaan, miten olisi käynyt jos olisi mennyt vaellusreissulla (jotka teen useimmiten yksin) jossain kairassa? Nyt sen kokeneena sanoisin, että välttävä toimintakyky tulehduksen alkamisesta säilyy ehkä vuorokauden, ts. pystyy jonkinlaisen matkan kävelemään, ajamaaan autolla tai moottoripyörällä jonkinlaisen matkan, ellei muuta vaihtoehtoa ole. Mutta tuskallista on

Vuoristoseuduilla ei kannata vähätellä vuoristotaudin riskiä. Moottoripyörällä pääsee todella nopeasti niin korkealle kuin tietä riittää. Vuoristotauti voi iskeä jo 3000 metrin korkeudessa. Muuta ensiapua ei käytännössä ole, kuin nopea laskeutuminen alemmas. Sopeutuminen ohueen ilmaan on yksilöllistä ja vaihtelee suuresti yksilöiden välillä, eikä juurikaan riipu fyysisestä kunnosta.

Talvisaikaan joutuu Suomessakin helposti vaikeisiin ongelmiin, kännykkä ei kuulu joka paikassa. Hikinen, pahimmassa tapauksessa avannossa kastunut kuski ja särkynyt/avannossa oleva pyörä jossakin korvessa & älypuhelin akku tyhjänä on huono yhdistelmä. Itse putosin Pöyrisjärven kairassa jään läpi jokeen talvella 2000. Yksin liikkellä, pakkasta -14 ja kova tuuli. Onneksi pääsin avannosta suksineni ylös. Nopeaa hiihtoa ensin, että saa miehen lämpimäksi eikä suksenpohjat ehdi jäätyä. Sitten kuivat alusvaatteet päälle ja kuivat huopavuorit muovipussien kera saappaisiin. Hetken odottelun jälkeen Gore-Tex -kuoriasu oli jäätynyt niin koppuraksi, että siitä sai kopistella jäät pois ja pukea uudelleen päälle. Selvisin säikähdyksellä, mutta sen jälkeen ole yksin liikkuessa ollut äärimmäisen varovainen joen ylityksissä.

edit: Suosittelen todella tuota edellisellä sivulla mainitsemaani Heikki Karisen kirjaa. Sen avulla maallikkokin pystyy auttavaan diagnoosiin, joskus jopa oikeaan... Umpilisäkkeen tulehdus poikkesi kaikista aiemmista mahakivuista. Kipu oli alkuun epämääräistä, ei selkeästi tuntunut oikealla alhaalla, vaan paikka vaihteli. Vesiripuli, mutta siitä erikoinen, että vessassa käynti ei helpottanut kipua lainkaan, kuten normaalin vatsataudin kanssa helpottaa. Koko vatsa tuntu yhdeltä jähmettyneeltä möhkäleeltä.

[MarkkuHoo]

Mites on sellaisten kunnon haavojen kanssa tilanteessa, jossa ei verisuonia ole kuitenkaan katkennut ja ihmisten ilmoille on pitkä matka. Mikä on se aikaikkuna, missä pitää saada ommeltua että yleensäkin voi enää "kasvaa" kiinni? Jotain puhetta asiasta muistan kuulleeni. Muistan myös miten ymmärrettävistä syistä V.Gustafsson kumppaneineen opetteli ompelemaan appelsiinin kuoria ennen Antarktikselle lähtöä. Sitominen on kuitenkin vain ensiapua.

Totin mainitsemalla Oulun epävirallisella EA-sessiolla tästä ompelemisesta vs. sitomisesta oli myös puhetta. Vahvasti tuli puolto sille, että koitetaan pitää mahdollisimman pitkään (vuorokauden, enemmänkin) haava puhtaana ja hyvin sidottuna, sidettä vaihdellen ja haavaa mahdollisuuksien välilllä puhtaalla vedellä puhdistaen. Koska jos amatöörit alkaa ompelemaan kuitenkin melko varmasti jollain tapaa infektoitunutta haavaa umpeen, niin se saattaa todennäköisemmin aiheuttaa paljon pahemmat jälkihommat ja -vaivat kaverille myöhemmin kun pääsee kunnon hoitoon. Noin yleislinjauksena.

***

Salsalle ISO kypärännosto rohkeasta auttamisesta varmasti hirveässä tilanteessa!

[jaket]

jossain youtubessa katselin yhtä lääkäriä, joka sanoi, että umpisuolentulehduskipu alkaa aina navasta ja siirtyy sitten oikealle alas. Siellä on joku hermo joka säteilee napaan.

Jossain oli juttua, että etelämantereen tutkimusryhmän jäseniltä poistetaan umpisuolia etukäteen, koska se on niitä harvoja ongelmia, jotka vaatii leikkaushoitoa nopeasti.

ovat kai nykyään yrittäneet hoitaa sairaaloissakin umpisuolia kuitenkin ilman leikkaushoitoa jos mahdollista, antibiooteilla.(huhupuhetta ja mutua).

adventure motorcycling handbook kanssa käy läpi noita perushoitoja ja varautumisia aika mukavasti.

JT

[Pekkavee]

edit: Suosittelen todella tuota edellisellä sivulla mainitsemaani Heikki Karisen kirjaa. Sen avulla maallikkokin pystyy auttavaan diagnoosiin, joskus jopa oikeaan...

Kiitos vinkistä. Tilasin tuon Helmet kirjastosta, josta löytyi 2 kappaletta.

Pekka

[Sartre]

Vakavimmissa vammoissa ihmisten ilmoille kulkeutumista saattaa haitata valtava kipu ja sen muotä mahdollisesti tajunnan menetys. Osaisiko joka valaista miten tähän voi varautua? Tavan buranan teho loppuu jossain vaiheessa, niin kannattaisiko varautua vahvemmalla lääkityksellä? Jos kannattaa, niin kuinkahan innokkaasti lääkärit kirjoittavat reseptejä näille?

Kipu on kuitenkin kropan oma suojelumekanismi. Omien kokemusten mukaan ongelmana on, että kyseessä on niin primääri toiminto, että kivun poistaminen kemikaalein tahtoo viedä myös selkeän ajattelun mukanaan. Molemmat oikean säären luut katkoneena, voin kertoa, että ainakaan itselleni ei annettu edes lanssissa niin vahvoja kipulääkkeitä, että olisin pysynyt jotenkin järjellisesti tekemään mitään muuta kuin keskittymään jalan pitämiseen mahdollisimman paikoillaan ja oma kivun sietokykyni ei ole sieltä pienimmästä päästä. Sairaalassa hävisi kipu, mutta tajunta kipupiikistä leikkauksen jälkeiseen "heräämiseen" on enemmän tai vähemmän usvaisia välähdyksiä, jotka sekoittuvat toisiinsa. Sairaalahenkilökunnan mukaan olin kuulemma sieltä selväjärkisemmästä päästä. Aikaa sairaalaan tulon ja leikkauksen välillä oli n.14-16h. Muistoja ajalta on, mutta jälkikäteen oli pakko varmistaa mikä oli hallusinaatiota, mikä unta ja mikä todellisuutta. Tuossa tilassa en voisi edes kuvitella hyppääväni pyörän sarviin.

Itse sanoisin, että jos reissun päällä käy todella pahasti, on kivusta pyörtynyt toimintakyvytön henkilö todennäköisesti helpoiten siirrettävissä. Valtavasta tuskasta kärsivän henkilön huuto kun käy todennäköisesti kaikkien hermoille ja kipu saattaa järkyttää henkiön mielenliikkeitä siihen malliin että yksi henkilö tarvitaan jatkuvasti tarkkailemaan potilasta, jottei tämä tee mitään tyhmää kuten yritä hypätä pois paareilta tms. Jos tosi korvessa sattuu onnettomuus, helpoin tapa saada mies pois metsästä on varmaankin tehdä kahdesta riusta ja telttakankaasta paarit, jotka viritellään pyörän perään laahaamaan maata (tälle on joku nimikin, en vaan saa sitä päähäni). Jokainen töyssy saa potilaan varmasti huutamaan tuskasta ja pahimmat suonylitykset on varmaan parempi hoitaa kantamalla, mutta esimerkiksi metsätienpohjalla tuo on todennäköisesti nopein tapa saada matka etenemään kaksipyöräisellä.

[bisti]

Näissä loukkaantuneen siirtotapauksissa kannattaa kuitenkin muistaa aina se, että vääränlainen liikuttelu saattaa aiheuttaa huomattaviakin lisävaurioita. Suomessa nyt ei oikeastaan sellaista paikkaa ole, jonne ei pelastushenkilöstö jollakin pelillä pääsisi, ainakin vielä kun noita helikoptereitakin on. Itänaapuri onkin sitten toinen juttu.

[juhan]

... Suomessa nyt ei oikeastaan sellaista paikkaa ole, jonne ei pelastushenkilöstö jollakin pelillä pääsisi, ainakin vielä kun noita helikoptereitakin on....

Mutta paljon on paikkoja, joista ei helikopterin soittaminen onnistu.
Tämä on todella hyvä aihe ja antaa ajattelemisen aihetta varsinkin yksinmatkaajille.

[Jokke Espoosta]

Näissä loukkaantuneen siirtotapauksissa kannattaa kuitenkin muistaa aina se, että vääränlainen liikuttelu saattaa aiheuttaa huomattaviakin lisävaurioita. Suomessa nyt ei oikeastaan sellaista paikkaa ole, jonne ei pelastushenkilöstö jollakin pelillä pääsisi, ainakin vielä kun noita helikoptereitakin on. Itänaapuri onkin sitten toinen juttu.

Jep, huvikseen ei pidä siirrellä mutta ilmeisesti enemmän vaurioita ja kuolemia aiheutuu siitä siirtelyn liiallisesta varomisesta kuin turhasta siirtelystä. Jos joudutaan elvyttämään, availemaan hengitysteitä tai tyrehdyttämään verenvuotoa eikä se onnistu siirtämättä niin sitten siirretään. Pienempi paha on halvaantua kuin kuolla tai ainakaan itse en sitä päätöstä ala kaverin puolesta tekemään. Kaveri on hoidettava siihen tilanteeseen että pärjää sen lanssin tai kopterin tuloon asti, vaikka sitten halvaantumisen tms uhallakin.

Ei sillä että olisin eri mieltä siitä mitä sanoit mutta ettei nyt tulisi näitä liiallisia kynnyksiä auttaa ettei vain auta väärin.

[Salsa]

[[/quote]
Aika huima tarina.
Hienoa, kun uskalsitte yrittää. Ja hienoa tuokin, kun otit sen tekohengityksen hommaksesi, kun edellinen oli ihan pihalla jutusta.
Niin kuin ne ammattilaiset sanoivat, et olisi voinut tehdä enempää.

Kai se on niin tuollaisessa tilanteessa, että jotkut osaavat oikeasti toimia ja tehdä jotain, mutta suurin osa vaan päivittelee ja huutaa apua, jos sitäkään.

Pekka
[/quote]

On tullu tuon kuljettajapätevyystirektiivin takia käytyä menneenä talvena kakspäivänen ensiapukurssi. Edellisenä talvena tuli käytyä hätäensiapukurssi.

Tuli siinä mieleen kyllä, että munko tämä on tehtävä? Sitte aattelin, että tämä on tällä kertaa ja tässä tapauksessa justiinsa nyt mun hommani ja alotin.

Tullu mieleen erään kaverin kertomus, kun oli ollut aikoinaan YK-joukoissa jossain lähi-idässä. Tsekpointti, millä tämä kaveri oli vartioinut rauhaa, oli ollut lähellä erään ryhmittymän päämajaa ja tästä tsekpointin ohi oli aina silloin tällöin mennyt henkilöauto, missä oli ollut viisi miestä. Keskimmäisellä takapenkkiläisellä oli yleensä ollut side silmillään. Nämä sidesilmillään olleet miehet eivät olleet sitten auton paluumatkalla mukana enään. Olivat kuulemma menneet teloitettavaksi.

Kaveri sanoi tunteneensa myös tämän ryhmittymän pyövelin. Oli ollut kuulemma oikein mukava mies ja laatuunkäypä kaveri. "Sillä oli vaan semmonen ikävämpi virka" sanoi kaveri.

Mulle nyt sattu vaan tämä elvyttäjän virka.

Ja kaikista suurin virhe olisi ollut, että ei olisi tehnyt mitään.

Olen asiaa käsitellyt nyt kohta viikon. Yksin ja porukassa. Olen saanut nukuttua yöni yhtähyvin kuin ennemminkin. Yöunen laatu olisi saattanut kärsiä, jos joutuisin jossittelemaan tekemisiäni.

Oon kait ihteni kans suhkoht sujut tämän asian tiimoilta.

Kiitoksia taas lukemisesta, Vesku.

[Pekkavee]

edit: Suosittelen todella tuota edellisellä sivulla mainitsemaani Heikki Karisen kirjaa. Sen avulla maallikkokin pystyy auttavaan diagnoosiin, joskus jopa oikeaan...

Kiitos vinkistä. Tilasin tuon Helmet kirjastosta, josta löytyi 2 kappaletta.

Pekka

Innokkaana odottelen, että pääsen lukemaan sitä kirjaa, kunhan se tulee tuohon omaan kirjastoon haettavaksi.
Tässähän saattaa vielä oppiakin jotain ja tosi tärkeää.
Netisssä siitä Heikki Karilan "Kaukomatkailijan lääkintähuolto ja ensiapu" kirjasta sanotaan tuota:

"Kirja on tarkoitettu retkeilijöille, laskettelijoille, vaellus- ja retkioppaille, tutkimusmatkailijoille, vuoristokiipeilijöille, retkikunnan johtajille sekä kaikille niille, jotka matkustavat kaukaisiin maihin, erämaihin tai vuoristoon missäpäin maailmaa tahansa. Kirjan tarkoituksena on antaa tietoa onnettomuuksien ja sairauksien ennaltaehkäisystä mutta sen avulla selviää myös kaikista tavallisimmista matkailuun liittyvistä terveysongelmista aina trooppisista taudeista akuuttiin vuoristotautiin. Kirjassa on omat kappaleensa taudin määrityksestä eli diagnoosin teosta sekä erilaisten lääkkeiden annostelusta, käyttötarkoituksesta ja mahdollisista riskeistä. Listan lääkkeet on pyritty valitsemaan siten, että niitä on helposti saatavissa myös kehitysmaiden olosuhteissa.

Kirjan kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri ja työskentelee Ilmavoimissa ilmailulääkärinä. Hänellä on parinkymmenen vuoden kokemus retkeilystä pohjoismaissa ja yli kymmenen vuoden kokemus kaukomatkailusta,retkeilystä ja vuoristokiipeilystä Euroopassa, Afrikassa ja Himalajalla. Hän on osallistunut viiden Nepaliin suuntautuneen vuoristokiipeilyretkikunnan organisointiin ja toiminut retkikuntien lääkärinä ja kiipeilijänä. Lisäksi hän on työskennellyt lyhyitä jaksoja Nepalissa Himalayan Rescue Assiciationin ensiapuasemalla Manangissa 3200 metrin korkeudessa ja tehnyt usean kuukaudenmittaisia retkiä Nigeriassa, Sudanissa ja Zimbabwessa. Survival Killan toiminnassa hän on ollut mukana vuodesta 1986."

Se on omakustannekirja, eikä ilmeisesti oikein löydy mistään kaupoista.

Pekka

[Pekkavee]

Innokkaana odottelen, että pääsen lukemaan sitä kirjaa, kunhan se tulee tuohon omaan kirjastoon haettavaksi.
Tässähän saattaa vielä oppiakin jotain ja tosi tärkeää.
Pekka

No nyt se kirja tuli mun kirjastooni.
Aika huima kirja.
Ihan hengästyttää jo puolessa välissä.
Vaikka mitä sairauksia ja onnettomuuksia ja tapaturmia.
Ja hyviä ohjeita miten toimia kussakin tilanteessa.

Kirjan koko on A5 ja paksuus alle sentin, 172 sivua. Paino 87 grammaa. Siinä on tosi paljon elämää pelastavaa tietoa per gramma.
Sellainen pitäisi olla jokaisella mukana, joka lähtee kaukomaille.
Tai vaikka Venäjälle moottoripyörällä.

Jatkan opiskelua.

Pekka