Sivu 1/2
Akuista asiaa
Lähetetty: La Tammi 23, 2021 5:53 pm
Kirjoittaja jusupov2002
Näittä akkujuttuja on vuosien varrella täälläkin useassa yhteydessä käsitelty, mutta teknologia kehittyy koko ajan ja varsinkin teknologian hinta ja sen luotettavuus. (Esimerkiksi Litium-ioni akut)
Itselläni asia on ajankohtainen, kun pari vuotta vanha Bilteman geeliakku (8 Ah) näyttäisi testimittauksen mukaan omaavan kennovian. Eli noin 40 minuuttia jaksaa pitää 0.5 A kuormalla 12,5 voltin jännitettä ja sitten romahtaa yhtäkkiä 10,3 volttiin ja siitä eteenpäin purkautuu taas ihan normaalin hidasta tahtia. Kuriositeettina kävin Bilteman neuvonnassa näyttämässä akkua ja heidän testimittauksensa mukaan se on ihan kunnossa....
No niin, asiaan. Eli kiinnostavaa on se, että tuollainen 8 Ah akku, joka toimii edes jonkin verran kallelleen asennettuna (SMF, AGM, Geeli) kustantaa muutamasta kympistä puoleentoista sataan euroon. Äkkisellään näyttäisi Bilteman halpageelia lukuunottamatta, että halvemmilla on pienenmpi kallistuvara (käyttöasento) kuin kalliimmilla.
Itse olen vakavasti päätymässä 140 euron Yuasa YTZ10S AGM akkuun vaikka Litium-ionivaihtoehdotkin on jo halvempia. Syksyllä työntelin riittävän monta kertaa pyörää käymään ja tuskin enemmistä amppeeriitunneista ja "vääntöamppeereista" CCA mitään haittaakaan ole. Mutta silti tuo akun hinta hiukan hirvittää. Onko se yliampuvaa vai eikö halvemmalla saa edelleenkään riitävän hyvää.
Re: Akuista asiaa
Lähetetty: La Tammi 23, 2021 8:27 pm
Kirjoittaja Ilmari
Moro.
Omien kokemusten mukaan, jos mittaukset näytävät akun olevan ok, se todennäköisesti on ok.
Pari kertaa oon menny vipuun tuossa, eli Ducati jossa regulaattori oli menny rikki ja BMW, jossa starttimoottori oli menny rikki.
Ja sitte akkuasiaa. Ostin muistaakseni 2012 vuonna uuden Varta AGM-akun Bemariin. Saman talvena kyseinen akku tippui järven pohjaan kolmeksi päiväksi. Ja tossa akussa oli kiinni BMW Xchallenge. Kun akku ja prätkä ongittiin ylös niin akku oli täysin ok ja täydessä käytössä viime talveen asti, jolloin Bemarin kuumakäynnistys alkoi pykimään. Akkuliikkeen mittausten mukaan akkku oli uuden veroinen mutta ostin kumminki uuden.
No ei se Bemari käynnistyny lämpimänä, koska startin hiilet oli kaputt. Eli.... Tuo 2012 osettu AGM akku oli kumminki hyvä, vaikka toisin luulin...
No tuo 140 negeä kuulostaa aika kalliilta, kun tuo Varta makso noin 70 euroa.
-Ile-
Re: Akuista asiaa
Lähetetty: La Tammi 23, 2021 9:13 pm
Kirjoittaja Pekkavee
jusupov2002 kirjoitti: ↑La Tammi 23, 2021 5:53 pm Mutta silti tuo akun hinta hiukan hirvittää. Onko se yliampuvaa vai eikö halvemmalla saa edelleenkään riitävän hyvää.
Tuolta saat erinomaisen Landport SLA AGM akun kohtuuhintaan. Toimitus matkahuollolla vaikka minne. On siellä Yuasa akkujakin
Heaviside, klik
Re: Akuista asiaa
Lähetetty: Su Tammi 24, 2021 11:41 pm
Kirjoittaja jusupov2002
En tiedä mitä Bilteman neuvonnan mittari testaa, mutta minustä tämä akku on ihan paska, jossa kapasiteettia on käytössä vajaa 1 Ah entisen 8 Ah sijasta. Voi toki olla, että akku kuitenkiin antaa täyteen ladattuna yhden kelvollisen starttausyrityksen.
Vaihtoon.
Re: Akuista asiaa
Lähetetty: Ma Tammi 25, 2021 12:09 pm
Kirjoittaja whcrg
En nyt tuosta käppyrästä osaa paljon sanoa, ja ilmeisesti mistään ei selviä millä virralla akkua on testissä purettu, mutta suurilla virroilla lyijyakusta ei kuulukaan tulla lähellekään sitä nimellisarvon määrää ampeeritunteja...
(mutta 1/8 kuulostaa silti aika vähältä, paitsi jos purkuvirta oli jotain 50A tms)
Re: Akuista asiaa
Lähetetty: Ma Tammi 25, 2021 12:31 pm
Kirjoittaja jusupov2002
Ei kai tuota amppeerituntikäyrää saa aikaiseksi, jollei purkuvirta ole tiedossa...
Unohdin mainita, että tässä tapauksessa käytössä oli 0,45 A kuorma.
No käytännössä tuo akku toimi ok kaksi kautta. Viime syksyllä tuli se tilanne, että muutaman sekunnin jaksoi starttia pyörittää. Sitten jännite romahti. Moottori kämpimänä ja akku täydessä latingissa käynnistyi normaalisti. Kylmänä pyöräytti konetta sen muutaman sekunnin ja sen jälkeen vaan starttirele naksui.
Täytyy ihan mielenkiinnosta joskus hakea tallilta vanha Exiden AGM akku, jonka tilalle tuo geeliakku tuli. Epäilen, että vanha akku on tähän Bilteman lottoarvontaan verrattuna erinomainen. (Bilteman lottoarvonta: olen ostanut yhteensä neljä geeliakkua. Yksi toimi lukuisia vuosia ja myin pyörän pois. Saattaa toimia ok edelleenkin. Kolme muuta on simahtanut aika samalla tavalla puolen vuoden, vuoden, kahden vuoden kuluessa. Yksi tosin pääsi tyhjänä jäätymään -30 C pakkasessa.... mutta kotelo ei haljennut eikä geelit valuneet pihalle

Re: Akuista asiaa
Lähetetty: Ma Tammi 25, 2021 6:51 pm
Kirjoittaja Kampi
Kannattaa olla kriittinen kun käy akkukaupoilla.
https://youtu.be/AO9mJ_mJZks
Re: Akuista asiaa
Lähetetty: Ti Tammi 26, 2021 11:34 am
Kirjoittaja Aatekura
En ostaisi enää painavia akkuja, ainakaan kevyisiin pyöriin. Ostin itse Aliant-merkkisen litiumakun 2019 ja olen käyttänyt sitä nyt kahdessa eri KTM 690 pyörässä. En ole ladannut sitä kertaakaan, ja aina on lähtenyt käyntiin näpäkästi. Toisaalta jos painolla ei ole niin väliä, niin mulla ois käyttämätön YTZ10S tuossa kaapissa, jonka voisin myydä. Laitan YV.
Re: Akuista asiaa
Lähetetty: Ke Tammi 27, 2021 10:33 am
Kirjoittaja timo
jusupov2002 kirjoitti: ↑Ma Tammi 25, 2021 12:31 pm
käytössä oli 0,45 A kuorma.
No käytännössä tuo akku toimi ok kaksi kautta. Viime syksyllä tuli se tilanne, että muutaman sekunnin jaksoi starttia pyörittää. Sitten jännite romahti. Moottori kämpimänä ja akku täydessä latingissa käynnistyi normaalisti. Kylmänä pyöräytti konetta sen muutaman sekunnin ja sen jälkeen vaan starttirele naksui.
Haiskahtaa hieman katkokselta. Eli sisäisessä johtimessa saattaa olla hiushalkeama.
Se ei välttämättä näy mitenkään jos mittalaite ei kuormita kunnolla. Ja saattaa välillä jopa toimia startissakin ihan hyvin. Riippuu siitäkin miten akun kiinnike sitä puristaa.
Re: Akuista asiaa
Lähetetty: Ke Tammi 27, 2021 10:41 am
Kirjoittaja timo
Aatekura kirjoitti: ↑Ti Tammi 26, 2021 11:34 am
En ostaisi enää painavia akkuja, ainakaan kevyisiin pyöriin. Ostin itse Aliant-merkkisen litiumakun 2019 ja olen käyttänyt sitä nyt kahdessa eri KTM 690 pyörässä. En ole ladannut sitä kertaakaan, ja aina on lähtenyt käyntiin näpäkästi. Toisaalta jos painolla ei ole niin väliä, niin mulla ois käyttämätön YTZ10S tuossa kaapissa, jonka voisin myydä. Laitan YV.
Entä talvella?
Tykkään keventelystä, se on hauska harrastus, mutta en talvimotoristina silti vielä ole luopunut lyijyakusta. On se kuitenkin se tuttu ja turvallinen.
Kolmanne talven jälkeen kun vaihtaa uuteen Yuasaan, niin se puoli on aina hoidossa.
Taidan edelleen testauttaa uutta tekniikkaa muilla ennen sen hankkimista itselleni

Re: Akuista asiaa
Lähetetty: Ke Tammi 27, 2021 10:58 am
Kirjoittaja Aatekura
timo kirjoitti: ↑Ke Tammi 27, 2021 10:41 am
Aatekura kirjoitti: ↑Ti Tammi 26, 2021 11:34 am
En ostaisi enää painavia akkuja, ainakaan kevyisiin pyöriin. Ostin itse Aliant-merkkisen litiumakun 2019 ja olen käyttänyt sitä nyt kahdessa eri KTM 690 pyörässä. En ole ladannut sitä kertaakaan, ja aina on lähtenyt käyntiin näpäkästi. Toisaalta jos painolla ei ole niin väliä, niin mulla ois käyttämätön YTZ10S tuossa kaapissa, jonka voisin myydä. Laitan YV.
Entä talvella?
Tykkään keventelystä, se on hauska harrastus, mutta en talvimotoristina silti vielä ole luopunut lyijyakusta. On se kuitenkin se tuttu ja turvallinen.
Kolmanne talven jälkeen kun vaihtaa uuteen Yuasaan, niin se puoli on aina hoidossa.
Taidan edelleen testauttaa uutta tekniikkaa muilla ennen sen hankkimista itselleni
Olen ajanut nyt talvella n. 300km. Mutta ei se ole yötään ulkona viettänyt. Pahimmillaan seisoi 20min -18 pakkasessa. Ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Lumiajossa on joutunut välillä parin kymmenen metrin välein käynnistämään pyörän, ja aina on lähtenyt napakasti käyntiin.
Re: Akuista asiaa
Lähetetty: Ke Tammi 27, 2021 11:16 am
Kirjoittaja timo
Juu, eipä tuo otos vielä kerro kesää kummemmasta käytöstä.
Re: Akuista asiaa
Lähetetty: Ke Tammi 27, 2021 3:44 pm
Kirjoittaja Happi
Noissa Kotarin enduroissahan on ollut jo jokusen vuoden käytössä litiumakut. Vuorokauden mopo (250exc-f) ollut -15 asteen lämmöissä. Startin painalluksella kuuluu vain napsahdus, kuitenkin pitää nappia pohjassa hetken. Pikku odotus, sama toistetaan, nyt pyörähtää jo muutaman kerran. Taas pikku odotus, napin painallus ja mopo herää henkiin.
Happi
Re: Akuista asiaa
Lähetetty: Ke Tammi 27, 2021 8:16 pm
Kirjoittaja an13
Litium akussa pakkasessa pitää saada joku virtaa kuluttava piiri päälle että akun sisäinen resistanssi lämmittää sitä sen verran että alkaa saada reilummin virtaa ulos. Jos on vaikkapa erillinen valokytkin niin pitää valoja päällä hetken. Tai sitten vaan yrittää startata useammin. Sitten kun on hieman lämminnyt niin kylmäkäynnistysamppeerit ovat kuitenkin helposti 3x sen minkä lyijyakussa.
Re: Akuista asiaa
Lähetetty: Ke Tammi 27, 2021 10:34 pm
Kirjoittaja Happi
Joo, kaikenlaisia virityksiä voi rakentaa, mutta aika turhia ne on, kun ilmankin toimii. Ylimääräisen valojen ohituksen, kun rakentaa, on vain ajan kysymys, koska se unohtuu päälle ja akku on tyhjä. Virtalukollisissa on eri asia.
Happi