Project Casablanca 2010

[vkoivu]

Näinhän se on. Mongolia kiinnostais kyllä mutta jotenkin pelottaa semmonen armoton tuuppaaminen suuntaan kuin toiseen. Suoralla tiellä etsitään pleksin takaa mahdollisimman mukava asento ja jyrnytetään RRRRRRR RRRRRRR RRRRRR. Ainut mielenkiinto tulee hitaampien ajoneuvojen ohittelusta ja mustien bemarien hiillostamisista. Katselet sinne tien vieriin ja näet jonkun mielenkiintoisen paikan mutta pysähtyä ei voi kun muut karkaa muuten. RRRRRRR RRRRRRR RRRRRRR tasainen murina jatkuu ja välillä on pakko nousta seisomaan kun perse puutuu. RRRRR RRRRR RRRRR. Illaksi saavutaan johonkin kaupunkiin ja majoittaudutaan gastinitsaan. Kaupunkiin ainoa tutustuminen tehdään parin sadan metrin kävelylenkillä ravintolaan ja takaisin. Aamulla pyörät taas tulille ja äkkiä pois.
Ehkä joku saa tuollaisestakin nautinnon irti. Itse on tullut tuo jo kokeiltua joten nyt on ehkä enemmän semmosen aktiivisemman ajamisen kausi menossa. Ei halua enää vain istua pyörän päällä vaan vaihteita pitää voida käyttää ja jarrukin saa tulla tutuksi. Kiihdytys, jarru, kurvi, hanaa! Harmi että mongolian hiekkalaatikolle päästäkseen olisi kärsittävä pyörän päällä monta tuhatta kilometriä

Toki venäjällä on paljon nähtävää, kuten monessa muussakin paikassa varsinkin jos etukäteen pyrkii selvittämään mahdollisia mielenkiintoisia paikkoja. Erilaisiin paikkoihin tutustumisessa olisi yhteinen kieli erittäin hyvä, muutoin paikallisilta on vaikea kysyä neuvoa näkemisen arvoisia paikkoja kun ei venäjällä mainosteta. Mikäli matkaa mongoliaan suunnillee lyhintä reittiä niin maisemat ovat aika tylsiä, lähinnä ylitiheää metsää, kuollutta metsää, peltoplänttejä, horisonttii yltävää peltoa, hökkelikyliä jossa puolet rakennuksista on osittain sortuneita ja aina 500km välein joku miljoonakaupunki jonka keskustassa sijaitseava ydinvoimalaa ympäröi sadat vanhat neuvostokerrostalot.

Tietty jokaisesta kaupungista löytää ihmeteltävää ja saattaapaa niillä hökkelikylilläkin olla oma tarinansa. Vaikka maan läpi menisikin pikamarssia niin kyllä siinä silti ehtii jokaisena päivänä näkemään paljon kaikenlaista elämää ja ihmeteltävää. Paljon, ainakin jos vertaa mitä näkee jos suomessa ajelee.

Sinällään matkamopoilu on tylsää ja typerää hommaa. Kuormatulla matkalehmällä aktiivinen ajaminen on paljon hankalampaa ja tylsempää kuin kevyellä mopolla. Toisaalta sitä aktiivista ajoa ei ole mielekästä mennä tekemään venäjälle, mongoliaan tai vaikkapa afrikkaan. Itse ainakin ajelen edes jotenkin lähellä taitojeni rajamaita täällä suomessa jossa vahingon sattuessa tiedän pääseväni hyvään sairaalaan tarvittaessa muutamassa tunnissa, enkä muutamassa päivässä. Jos mopo menee rikki niin täällä suomessa senkin korjaaminen onnistuu helposti. Joku joskus on sanonut, että reissussa pitäisi aina ajella 50% alle omien ajotaitojen. Mielestäni hyvä ohje, kun sen vain aina muistaisi.

Jos siitä reissussa olemisen tunnelmasta, siitä tunteesta että onpa hienoa päästä kauas omin avuin ei nauti niin eipä tuossa matkamopoilussa ole mitään järkeä.

[Kunkku]

........................Toisaalta sitä aktiivista ajoa ei ole mielekästä mennä tekemään venäjälle, mongoliaan tai vaikkapa afrikkaan. Itse ainakin ajelen edes jotenkin lähellä taitojeni rajamaita täällä suomessa jossa vahingon sattuessa tiedän pääseväni hyvään sairaalaan tarvittaessa muutamassa tunnissa, enkä muutamassa päivässä. Jos mopo menee rikki niin täällä suomessa senkin korjaaminen onnistuu helposti. Joku joskus on sanonut, että reissussa pitäisi aina ajella 50% alle omien ajotaitojen. Mielestäni hyvä ohje, kun sen vain aina muistaisi.
Jos siitä reissussa olemisen tunnelmasta, siitä tunteesta että onpa hienoa päästä kauas omin avuin ei nauti niin eipä tuossa matkamopoilussa ole mitään järkeä.

Mites olis Pohjois-Amerikka?

[TTA]

Me käytiin viime kesänä viikon verran pyörimässä pohjois-karjalassa ja siellä rajan itäpuolella siis. Pyörät oli täyteen pakattu ja niiden ehdoilla täytyi ajaa mutta kyllä ajaminen tuntui ihan aktiiviselta siitä huolimatta. Kun yhtäkkiä mutkan jälkeen avautui eteen pehmeää lentohiekkaa sisältävä tien pätkä joten siinä on jännitystä kerrakseen kun tuuppaa matkalehmän hiekkaan ja yrittää pitää sen pystyssä koko pehmeän ajan. Aika vähän loppujen lopuksi tuollaisessa kumilehmässä matkatavarat vaikuttaa. Tottakai jos vertaa kisamopoon niin eroa on kuin yöllä ja päivällä mutta eteneminen tuntuu tavarat kyydissä ihan vauhdikkaalta ja raskauteen nopeasti tottuu jopa siten että ilman tavaroita reissun jälkeen pyörä tuntuu ihan oudolta ajaa.

Täyteen pakatulla pyörällä ei sana aktiivinen tarkoita omilla äärirajoilla ajamista tuhatta ja sataa vaan ehkä ennemmin etenemistä vaativista paikoista pystyssä - ja yleensäkin etenemistä. Se jännitys tulee joen ylittämisestä pystyssä pysyen. Ja jos kaatuu niin ei siinä todennäköisesti käy juuri mitään. Korvessa ajaminen saattaa olla jopa turvallisempaa kuin rekkojen ja traktoreiden seassa isolla valtatiellä.


Monesti ja monille nähtävyys on joku kirkko, monumentti tai patsas jossain paikassa ja sitä sitten mennään tihrustamaan ja valokuvaamaan. Itselle eräs reissu viime kesänä jäi mieleen kun käytiin Viipurin lähettyvillä olevalla hylätyllä sotilaslentokentällä tutkailemassa ja jatkettiin kartan yllyttämänä tietä eteenpäin niin törmättiin aavekaupunkiin. Kaupunkiin joka oli ehkä joskus ollut lentokentän työntekijöiden asuinpaikka mutta nyt talojen ikkunat ammottivat tyhjyyttään ja suurin osa sadoista/tuhansista asunnoista oli tyhjiä. Mutta kaikki eivät olleet lähteneet vaan siellä täällä työnteli nuoret likat lastenvaunujaan ja toisaalla oli menossa ladaremontti. Pyörällä oli helppo pörrätä pieniäkin kujia niiden päähän katsomaan mitä sieltä löytyy. Jossain talossa oli lähes kaikki ikkunat poistettu mutta niissä joihin ne oli jätetty oli verhot ja pyykkiä kuivamassa parvekkeella.
Tuo kaupunki olis varmaan suurelle osalle ihmisiä ollut röttelökylä ja karmea paikka mutta itse etsin sieltä elämän merkkejä ja toisaalta kuvittelin millaista elämä on ollut ko. paikassa sen kukoistuksen aikaan. Matkailu on yleensä irtiottoa arjesta ja joillekin se on hakeutumista arkielämää hulppeampiin puitteisiin ja elämistä viikon verran kuin kuningas (sori Jokke). Toisille taas arjen ja omaa elämää surkeampien olojen näkeminen avaa silmiä ja saa oman surkean arjen tuntumaan lähes kuninkaan (sori taas) elämältä.
Ja oma lukunsa on paikalliset ihmiset joiden elämään tutustuminen. Sekin juuri sitä mitä matkailulta haluan.

Mutta kuten sanottua ihmisillä on eri intressit ja mielenkiinnon kohteet. Vielä viisi vuotta sitten olisin ollut heti valmis Mongolian matkalle mutta nyt sellainen ei enää innosta niin paljoa. Aiemmin luettelemieni syiden vuoksi. Mutta Casablancaan on lähtijöitä ja innokkaita sellaisia joten poistun täältä topicista offtopiccia jauhamasta.

[vkoivu]

........................Toisaalta sitä aktiivista ajoa ei ole mielekästä mennä tekemään venäjälle, mongoliaan tai vaikkapa afrikkaan. Itse ainakin ajelen edes jotenkin lähellä taitojeni rajamaita täällä suomessa jossa vahingon sattuessa tiedän pääseväni hyvään sairaalaan tarvittaessa muutamassa tunnissa, enkä muutamassa päivässä. Jos mopo menee rikki niin täällä suomessa senkin korjaaminen onnistuu helposti. Joku joskus on sanonut, että reissussa pitäisi aina ajella 50% alle omien ajotaitojen. Mielestäni hyvä ohje, kun sen vain aina muistaisi.
Jos siitä reissussa olemisen tunnelmasta, siitä tunteesta että onpa hienoa päästä kauas omin avuin ei nauti niin eipä tuossa matkamopoilussa ole mitään järkeä.

Mites olis Pohjois-Amerikka?

Siellä luulisi pääsevän kelvolliseen sairaalaan melko helposti eikä mopon varaosien saatavuus liene ongelma mikäli kyseistä mopomallia myydään amerikassa. Tietty sielläkin lienee paikkoja joissa saa odotella ambulanssia/mediheliä pidempään kun taas toisaalla. Vähän samalla tapaa kuin vertaisi helsinkiä ja jotain lapin 'korpitaipaletta'.

[xx851z]

KLIPS KLIPS Näinhän se on. Mongolia kiinnostais kyllä mutta jotenkin pelottaa semmonen armoton tuuppaaminen suuntaan kuin toiseen. Katselet sinne tien vieriin ja näet jonkun mielenkiintoisen paikan mutta pysähtyä ei voi kun muut karkaa muuten. RRRRRRR RRRRRRR RRRRRRR tasainen murina jatkuu ja välillä on pakko nousta seisomaan kun perse puutuu.Harmi että mongolian hiekkalaatikolle päästäkseen olisi kärsittävä pyörän päällä monta tuhatta kilometriä :(KLIPS KLIPS

Sekaannunpa minäkin tähän, kun jotain tällaista on itselläkin suunnitelmissa. Erityisesti huvitti tuo perseen puutuminen. Puutumisesta puheenollen kannattaa katsoa Jukka Karvosen sivuja, härmästä siperiaan Citaan 8263 km, Vladiin oli tarkoitus, mutta vankkurit särkyi kesken reissun. http://www.kolumbus.fi/jukka.karvonen/siperia/index.htm.
Sitkeästi oli kaveri polkenut 100 km päivässä viikko toisensa perään, vatsataudin kourissa "vain" 70 km. Kesä siinä meni. Tuon kun lukee, niin loppuu epäilykset, etteikö sinne itään ja takaisin pääse sadan hevosen voimin muutamassa viikossa.

Ari

[MiikaM]

Vesalla olis kokemusta molemmanlaisista reissuista:
http://moposivut.easyhostplace.net/mongoolia_main.html
http://polkien.blogspot.com/

[VesaLaun]

Miikakin linkitti, milloinhan sen saisi ylipuhuttua mukaan? Olen aika samoilla linjoilla Visan kanssa. Ei hommassa sinällään mitään järkeä ole, mutta mulle jutun hienouden tekee ainakin se, ettei koskaan tiedä mitä seuraavan mutkan takana odottaa tai mitä päivä tuo tullessaan. Aktiivinen mutkatien tai ratapäivän ajaminen on hemmetin kivaa ja totaalisen erilaista kuin reissuajo, mutta taas toisaalta aika monotonista sekin. Aika on varmaan valtaosalle meistä kovin rajallinen luonnonvara (jopa mulle, opiskelijana jolla on 3kk kesälomat) ja se asettaa rajoituksia siihen millaisia reissuja voi tehdä. Aina joutuu tinkimään jostain.

Tunne siitä että on jossain kaukana omin voimin (oli se sitten moottori tai reidet) on varmaan monelle meistä hiton hieno, ja mitä kauemmaksi tästä kotoisesta läntisestä vaikutuspiiristä menee sitä kiinnostuneemmiksi ja kiinnostavammiksi ihmiset muuttuvat. Polkeminen tai mopolla tonnin päivien ajaminen ei ihan aina ole suurta herkkua, mutta ei kai se Malagan rantatuolilla makaaminenkaan jos sattuu olemaan vähän liian kuuma tai paha karpula edelliseltä illalta? Viime kesänä poljeskellessani saattoi saman päivän aikana kirota sydämestään sitä miten paskaa hommaa tämä on; taas parin tunnin päästä hymyillä stubbina ja karjua ääneen 'helvetti tää on hienoa hommaa!'

Mukavuudentavoittelu helposti tappaa hommasta sen kirkkaimman kipinän.

EDIT: Niin juu, mopolla perse puutuu ihan helvetisti helpommin kuin fillarilla. Toisessa verenkierto toimii ja paino siirtyy välilihalta pois ~90krt/min, toisessa ei. Hiertymät voi olla ihan eri juttu.

[Kunkku]

..........................................
Siellä luulisi pääsevän kelvolliseen sairaalaan melko helposti eikä mopon varaosien saatavuus liene ongelma mikäli kyseistä mopomallia myydään amerikassa. Tietty sielläkin lienee paikkoja joissa saa odotella ambulanssia/mediheliä pidempään kun taas toisaalla. Vähän samalla tapaa kuin vertaisi helsinkiä ja jotain lapin 'korpitaipaletta'.

Puranpa taas syvällä sisälläni asuvaa traumaa pikkuisen: vkoivu on kovin oikeassa pohtiessaan tuota sairastumisen tai tapaturman mahdollisuutta. Monelta nuorelta ja terveeltä tahtoo unohtua sen huomioiminen kokonaan. Ei sitä elämää tietysti tarvitse tulevia peläten elää, mutta jonkinlainen realismi olisi aina paikallaan.
En viitsi edes yrittää kuvailla sitä kaaosta, minkä nelikymppisen kesken matkan saksalaisessa gasthausissa saama aivoinfarkti aiheuttaa. Vaikka oltiin huippuunsa viritetyn sairaanhoidon maassa, sitä kaaosta jatkui puolitoista vuorokautta ennen kuin oltiin oikeassa paikassa hoidossa. Entä jos se sama olisi tapahtunut matkalla Mongoliaan jossakin keskellä ei mitään? Mitä sitten olisi tapahtunut, olisiko sieltä selvitty lainkaan takaisin?
Kaikkea voi tapahtua kenelle tahansa missä tahansa. Pelätä ei etukäteen kannata, mutta jollakin tasolla kaikkeen pitäisi osata varautua. Minulle se merkitsee sitä, että joku Mongolia ei koskaan tule kuulumaan minun matkakohteisiini. Pysyn siellä, missä on merkkejä jonkinlaisesta sivistyksestä ja ajelen kiitollisena siitä, että pystyn sen tekemään. Kaikki eivät aivohalvauksen jälkeen pysty.

[vkoivu]

..........................................
Siellä luulisi pääsevän kelvolliseen sairaalaan melko helposti eikä mopon varaosien saatavuus liene ongelma mikäli kyseistä mopomallia myydään amerikassa. Tietty sielläkin lienee paikkoja joissa saa odotella ambulanssia/mediheliä pidempään kun taas toisaalla. Vähän samalla tapaa kuin vertaisi helsinkiä ja jotain lapin 'korpitaipaletta'.

Puranpa taas syvällä sisälläni asuvaa traumaa pikkuisen: vkoivu on kovin oikeassa pohtiessaan tuota sairastumisen tai tapaturman mahdollisuutta. Monelta nuorelta ja terveeltä tahtoo unohtua sen huomioiminen kokonaan. Ei sitä elämää tietysti tarvitse tulevia peläten elää, mutta jonkinlainen realismi olisi aina paikallaan.
En viitsi edes yrittää kuvailla sitä kaaosta, minkä nelikymppisen kesken matkan saksalaisessa gasthausissa saama aivoinfarkti aiheuttaa. Vaikka oltiin huippuunsa viritetyn sairaanhoidon maassa, sitä kaaosta jatkui puolitoista vuorokautta ennen kuin oltiin oikeassa paikassa hoidossa. Entä jos se sama olisi tapahtunut matkalla Mongoliaan jossakin keskellä ei mitään? Mitä sitten olisi tapahtunut, olisiko sieltä selvitty lainkaan takaisin?
Kaikkea voi tapahtua kenelle tahansa missä tahansa. Pelätä ei etukäteen kannata, mutta jollakin tasolla kaikkeen pitäisi osata varautua. Minulle se merkitsee sitä, että joku Mongolia ei koskaan tule kuulumaan minun matkakohteisiini. Pysyn siellä, missä on merkkejä jonkinlaisesta sivistyksestä ja ajelen kiitollisena siitä, että pystyn sen tekemään. Kaikki eivät aivohalvauksen jälkeen pysty.

Ei välttämättä olisi selvitty. Tilastoja en tarkalleen tunne, mutta jos oletetaan keskivertoihmisen saavan vakavan sairaskohtauksen vaikkapa kerran 30 vuodessa eli kerran 1560 viikossa. Jos moporeissu kestää vaikkapa 3vko ja siitä ajasta ollaan kohtuullisen matkan päässä sairaalsta neljännes niin mahdollisuus saada sairaskohtaus 'riskipaikassa' on reilun promillen luokkaa. Osa näistä vakavista kohtauksista on sitten sellaisia, ettei niistä selviä vaikka kohtauksen saisi kotosuomessa. Saati sitten jos kohtauksen saa mopoillessa niin silloin voi henki lähteä hyvinkin helposti vaikka se tapahtuisi aivan sairaalan vieressä. Toki jos itsellä on jokin sellainen sairaus joka vaatii hoitoa tai joka voi aiheuttaa kohtauksia hoidon tarpeen todennäköisyys on jotain muita kuin promilleja.

Jos jälleen kerran heitetään hatusta arvio, että keskivertomopoilija loukkaantuu (saa vähintään murtuman, nivel menee pois paikaltaan saa isohkon avohaavan yms) kerran 40 vuodessa. Jos keskivertomopoilija ajaa vuodessa keskimäärin vaikkapa 7tkm niin onnettomuuteen jouduttaisiin keskimäärin 280tkm välein. Jos moporeissu on sitten vaikkapa 15tkm niin mahdollisuus joutua onnettomuuteen olisi reilu 5%. Vieraassa liikennekulttuurissa, oudoilla teillä, kuormatulla mopolla, väsyneenä(?)... onnettomuusriski kasvaa entisestään.

Mikäli reissuun aikoo lähteä niin kannattaa tosiaankin miettiä miten siellä ajelee. Jos ajelee riittävästi alle 'omien taitojen' onnettomuusriski tippuu paljon. Sen sijaan jos sairaskohtauksen saa nukkuessaan niin sille ei oikein voi kukaan mitään, tulee jos on tullakseen. Sellaista arpapeliähän tämä ihmisen elämä joidenkin asioiden suhteen on.

Noita sairaskohtausjuttuja tuli kyllä venäjällä mopoillessa ajateltua. Ei niinkään peläten, että omalle kohdalla sattuisi vaan niin, että kun näki jonkun vanhan venäläisen ambulanssin kaukana lähimmästä kaupungista niin sitä mietti kuinka onnellisessa ja turvallisessa maassa saamme terveydenhuollon suhteenkin asua. Jos täällä suomessakin ambulanssikuskeilla ei ole mitään tehtävissä heidän saapuessa paikalle voi vain kuvitella millaista arkipäivää se on maissa jossa ambulanssin varustus ei ole kovin kummoinen ja jos ambulanssin paikallesaapuminen kestää tunteja.

[ilduce]

Tännehän oli tullut juttua ja vaikka vähän asiaa välillä sivuttiinkin, niin samapa tuo. Itse on työkiireisiin vedoten tullut laiminlyötyä "projektin" etenemistä, mutta nyt voisi olla aika palata jälleen ruotuun, koska puhutaan jo ensi vuodesta...

Joku oli heittänyt ilmoille Pohjois-Amerikan. No, kyllä allekirjoittanut voi olla siinäkin mukana, ainakin periaatteessa, koska tuo on toinen must-do-before-I-die reissu. Sama kai se on kumpaan sitä on ensin lähdössä. Lähinnä henk koht pointtina on tässä koko ajatuksessa itse tuo kokemus. Määränpää on tietty kiva saavuttaa ja kavereille kehuskellu käyneensä noinkin kaukana, mutta pohjimmiltaan haen elämystä. Kaikkialle pääsee vaivattomasti lentämällä (jos Ulan Batorin nyt haluaan välttämättä nähdä), ajaa voi vaikka sata rautaperseajoa (jos saa vain ajamisesta kiksit), mutta olkoon tuo sitten suoritus, elämys, koettelus, kokemus tai mikä vaan, mutta joku siinä viehättää. Tietty se on kiva kiikustuolissa muistella nimenomaan tällaisia suorituksia (jos ei "alttsszzhaimeri" yllätä ensin). Ja näihän se monella on, että ei se armeija aina niin hienolta siellä sissiteltassa tunnu helmikuisessa pakkasessa, mutta kyllä sitä kaiholla näin vuosien jälkeen muistelee...

Loppupeleissä mulla on varmaa vain tuo vuosi. 2010 mennää, mopolla ja kauas. Jos kemiat käy yhteen, niin seuraan saa liittyä ja hommaa junailla. Jos tuo tuuppaaminen on ongelma, niin mennään toiseen suuntaan junalla. Jos joku haluaa aiheesta lisää kasvotusten jauhaa, niin miten olisi MPmessut?

[JSL]

Tämä saattaapi nyt mennä vähän ohi aiheen ja mainostamisen puolelle, mutta jos nyt lyhyesti..

Tuli oltua joulun ja uudenvuoden tienoilla 3 viikkoa Uudessa-Seelannissa. Se on tietysti melko kaukana ja mopon roudaaminen/laivaaminen sinne on kallista eikä se niin "extremeäkään" ole kuin vaikkapa joku Mongolia, mutta itse lähtisin ehdottomasti ennemmin sinne kuin Pohjois-Amerikkaan jos olisi vähänkään pidempi reissu suunnitteilla.

Tiet on kapeita ja todella mutkaisia sekä mäkisiä, riippuen vähän siitä missä päin ajelee. Nopeusrajoitus on lähes jokapaikassa 100km/h, alempi lähinnä vain jos on enemmän asutusta, i.e. kylä tai kaupunki. Moottoritielläkään ei nopeusrajoitus ollut tuon korkeampi. Autoilijat ajavat melko reipasta vauhtia, mutta siihen tottuu aika nopeasti. Samoin kuin vääränpuoleiseen liikenteeseen, kunhan risteyksissä miettii kahteen kertaan kummalle kaistalle kääntyy. Eikä juokse hirvetkään eteen kun moisia ei maassa ole. Lampaita ja lehmiä kylläkin, mutta ne ovat liikkeissään hieman rauhallisempia. Peuroja siellä tarhataan, mutta luonnossa niitä ei juurikaan ole. Niitä päästetään kyllä luontoon, mutta ne "metsästetään" sieltä sitten pois. Myös pingviineistä varoiteltiin kyltein. Tuli kyllä moneen kertaan toivottua, että olisi supermoton sarvissa eikä pienen toyotan ratissa.

Maisemat.. noh, ihan vitu.. korjaan; vitsin hienot! Vaihtelee alavasta viininviljelytasangosta jylhään vuoristoon, jopa tulivuoriin. En viitsi hehkuttaa sen enempää, kannattaa käydä itse katsomassa.

Ihmiset on ystävällisiä ja avuliaita, kommunikointi on helppoa (esim. itärajan takana melko haasteellista jos ei puhu venäjää, tai Espanjassa jos ei puhu espanjaa, tai Kreikassa jos ei puhu kreikkaa) kun osaavat hämmästyttävästi englantia! Turisteja varten on maassa joku ilmeisesti valtiollinen i-Site -turisti-infopalvelu jonka toimipiste löytyy kutakuinkin jokaisesta kaupungista. Sieltä saa erinomaisen hyvää palvelua; tarjolla ilmaisia karttoja ja opaskirjoja sekä palveluntarjoajien esitteitä, saa kattavasti tietoa nähtävyyksistä, majoituksista yms., hoitavat kaikki majoitusten yms. varaukset puolestasi, kertovat viimeisimmät sääennusteet ja uutiset, juttelevat niitä-näitä jne.

Hintataso on täältä kekkoslovakiasta katsoen edullinen. Bensa maksoi vain 0,60-0,65 euroa per litra. Suurin aikaansaamamme ravintolalasku oli kahdelta hengeltä viineineen päivineen alle 40 euroa, "hienossa" ravintolassa. Majoittuminen kustantaa leirintäalueiden telttapaikan (ei jokamiehenoikeutta) parista eurosta ylöspäin. Katon saa päänpäälle puhtaine lakanoineen kahdelle hengelle kahden hengen huoneessa n. 25-30 eurolla ns. backpackers -paikoista. Jos haluaa privaatin vessan/suihkun niin joutuu pulittamaan jo ehkä 35 euroakin. Ko. paikoissa on yhteiskäytössä vessat, suihkut, keittiö, oleskelutilat jne. Oisko tuommoinen suomeksi sitten retkeilymaja? Sangen mukavia olivat kuitenkin. Jos intoa riittää niin niissä on myös helppo tehdä tuttavuutta muiden matkaajien kanssa. Halvemmalla tietty niissä pääsee jos majoittuu useamman tuntemattoman henkilön kanssa samaan huoneeseen (dorm). Motellit kustantaa alkaen n. 35 euroa kahden hengen huoneelta (oma vessa ja suihku yms.). Bed & breakfast majoitustakin on runsaasti, alkaen n. 35 euroa kahdelta hengeltä.

Näkemistä ja tekemistä riittää ilman mopoakin vaikka kuinka, ei tarvitsisi koko reissua viettää mopon selässä jos ei haluaisi. Esim. viikon tauko jossain pienessä rantakaupungissa voisi olla oikein mukava (Kaikourassa oli oikein leppoisaa syödä aamupalaa kuistilla ja katsella merelle sekä vuorille, auringon lämmittäessä mukavasti Eikä se iltateekään siinä pahalle maistunut). Niissä on usein kaikenlaista aktiviteettia tarjolla.

Ehkä en ihan minimibudjetin reissulle sinne lähtisi, on kuitenkin sen verran sivistysvaltio ettei siellä jotenkin innosta elää kaiken aikaa pusikossa pääosin säilykkeillä ja kuivamuonalla, mikä taas esim. Venäjällä on tuntunut täysin luontevalle (vaikka kyllä sielläkin on kylillä käyty, Kirovskissa ainakin käytiin jopa kahvillakin).

Jos pitää joku kerran-elämässä-reissu tehdä niin suosittelen käymään ensin Uudessa-Seelannissa, sitten vasta muualla. Ja jos jäi vielä epäselväksi niin siellä oli ihan hitsin hienoa, kaikin puolin

Täältä tähän.

[t.t.tammi]

Toi uusi-seelanti on kyllä sellainen että aina kun se jossain mainitaan niin tulee kyllä jutut luettuu, lähinnä toi maisemien vaihtelevuus. Omat pidemmät reissut joutunee tosin oottaan muutaman vuoden että jälkikasvu vähä varttuu.

Selailin tuossa yksi päivä kopteria ja siinä yhden rakentelun yhteydessä sivuttiin mp-matkailua kyseisessä maassa.
Oman mopon rahtaamisessa huomioitavaa oli että ne piti rahdata kuivana(ilman öljyjä ja bensaa) ja pestyinä, sekä ne piti katsastaa siellä.
Reissu oli ilmeisesti tapahtunu pari kolme vuotta sitten.

[xx851z]

Ohessa yksi suomenkielinen matkakertomus Uudesta Seelannista, jos ei ole ennestään tuttu.

http://koti.mbnet.fi/~maajussi/nz_96/nz96_0.htm

[JSL]

Selailin tuossa yksi päivä kopteria ja siinä yhden rakentelun yhteydessä sivuttiin mp-matkailua kyseisessä maassa.
Oman mopon rahtaamisessa huomioitavaa oli että ne piti rahdata kuivana(ilman öljyjä ja bensaa) ja pestyinä, sekä ne piti katsastaa siellä.
Reissu oli ilmeisesti tapahtunu pari kolme vuotta sitten.

Joo, ne on siellä tarkkoja ettei tule muilta mantereilta mitään kasveja/siemeniä tms. Meiltäkin mennessä Uuden-Seelannin tullissa pestiin teltan kiilat ja (sisä)telttakin ilmeisesti ravisteltiin/imuroitiin tms. Paluumatkalla Australian tullissa pesivät vielä lisäksi meidän vaelluskengätkin ennenkuin päästettiin kylille.

Olin vähän yllättynyt kuinka vähän siellä näkyi enduromopoja. Joku kilvestä päätellen saksalainen mieshenkilö oli siellä isolla GS:llä, pari jotain wanhempaa XT:tä ja/tai DR:ää, yksi KTM:n SMC ja loput olikin sitten katumopoja ja customeita. Kai siellä jossain niitä sorateitäkin on, mutta ne jäi meiltä näkemättä.

[ilduce]

Uusi-Seelanti on varmasti hieno maa ja mikäli sinne joskus suuntaisi, niin optimaalinen konsepti olisi tod näk seuraava: Lento pohjois-saarelle, KTM vuokralle vähintään pariksi viikoksi, Suomen lipun kanssa rallia katsomaan, etelä-saarelle maisemien perässä. En niinkään miellä ko. reissua miksikään dream-come-true mopoilureissuksi. Maisemathan tuolla merkkaavat ja vaikka mopoilu siellä varmasti kivaa onkin (ilman abseja), niin samat mestat kykenee esim. autolla kiertämään ja mikä oleellista, niin trekking / vuorten valloitus on huomattavasti helpompaa käyttötarkoitukseen soveltuvin välinein kuin mopoiluvarustein. Uusi-Seelanti on ns. "matkakohde," ei niinkään mopoilureissu. Coast-to-coast tyylisestä suorittamisestahan tässä "projektissa" on pohjimmiltaan kyse, vaikka lähes kaikkiallahan on tietysti kivempi kaksipyöräisellä edetä (ellei sitten ole varaa wrc-kalustoon).