Sivu 1/1

Honda NX650 Dominatorin kolmekymppishemmottelu

Lähetetty: Ma Helmi 20, 2023 6:17 pm
Kirjoittaja Jippu
Noniin, postaillaampa tänne kanssa kun projekti pääsi viikoloppuna alkuun. Dompalla on tänä vuonna 30-vuotissynttärit ja päätin niiden kunniaksi vähän ehostaa vanhaa sotaratsua, että pitäisi tien päällä(tai oikeastaan mielummin poissa tieltä) vielä mahdollisimman pitkään. Tarkoitus olisi siis puhaltaa mahdollisimman paljon uutta elämää tähän

Viikonlopun saldona oli se, että sain pyörän purettua pulteiksi ja laatikoihin. Meni yllättävän kivuttomasti ihan vaan tuon halvan huoltopukin kanssa, vähän sai tasapainoilla kun otti keulaa irti, mutta hyvin tuo paikoillaan pysyi. Takaswingin ja ohjainlaakerin pultit kaipasivat hieman suostuttelua, mutta pulttipyssyn avulla herkesivät. Olihan tuolla muutamia muitakin melkoisen rapeita pultteja, joita saa laittaa uusiksi.


Kuvia projektista:









Seuraavana hommana olisikin sitten käydä osat läpi, katsoa kuinka paljon sitä tarvitsee varaosaa mihinkäkin. Runko lähtee hiekkapuhallukseen ja maalaukseen, kunhan saan siihen parit puuttuvat/hajonneet kierteet uusittua. Takaswingikin tulee saamaan uutta maalia pintaan, on tällä hetkellä melkoisen rapeassa kunnossa.

Keskiviikkona olisi tarkoitus kurkistaa koneeseen kun saan vähän apukäsiparia ja katsoa mitä siellä on meneillään. Kone rupesi loppukesästä aika öljynnälkäiseksi, niin olisi hyvä katsoa, että mitä siellä on meneillään. Samalla saa vaihdettua yhden kulahtaneen tiivisteen kytkinkopasta, jonka löysin kesällä kytkinremppaa tehdessä. Startti pitää kanssa vähän ikävää ääntää, niin täytyy katsoa että mikä sillä on hätänä.

Keulan tiivisteet ja öljyt ajattelin kanssa vaihtaa, kun nuo kepit ovat kätevästi erillään. Ohjainlaakerinkin ajattelin laittaa uusiksi, koska miksi ei.

Kaasari tuli putsattua perusteellisesti viime talvena, mutta kannattaisihan se varmaan vilkaista, että siellä on kaikki edelleen kunnossa.

Jarruille en ajatellut tehdä oikeastaan mitään, ne tuli rakennettua kokonaan uusiksi viime talvena, niin ovat vielä aivan hyvät.

Sähköjä täytyy miettiä vähän uusiksi. Tangossa alkaa olla sen verran romua, että jokin fiksumpi ratkaisu tarvitaan niiden vedoille. Nyt ovat olleet vähän hassusti. Jännitteensäätäjälle täytyy kanssa löytää parempi paikka, kun tuo tsekin poikien tekemä on vähän orkkista isompi. CDI-boksi on kanssa tuoreempi, ja se tod näk saa pysyä paikoillaan, tällä hetkellä ei ole ajatusta vetää etumaskia uusiksi. Toki, lisävaloteko olisi lisävalotehoa...



Vielä ratkaisemattomia asioita:Noniin, postaillaampa tänne kanssa kun projekti pääsi viikoloppuna alkuun. Dompalla on tänä vuonna 30-vuotissynttärit ja päätin niiden kunniaksi vähän ehostaa vanhaa sotaratsua, että pitäisi tien päällä(tai oikeastaan mielummin poissa tieltä) vielä mahdollisimman pitkään. Tarkoitus olisi siis puhaltaa mahdollisimman paljon uutta elämää tähän

Viikonlopun saldona oli se, että sain pyörän purettua pulteiksi ja laatikoihin. Meni yllättävän kivuttomasti ihan vaan tuon halvan huoltopukin kanssa, vähän sai tasapainoilla kun otti keulaa irti, mutta hyvin tuo paikoillaan pysyi. Takaswingin ja ohjainlaakerin pultit kaipasivat hieman suostuttelua, mutta pulttipyssyn avulla herkesivät. Olihan tuolla muutamia muitakin melkoisen rapeita pultteja, joita saa laittaa uusiksi.


Kuvia projektista(tulee myöhemmin):








Seuraavana hommana olisikin sitten käydä osat läpi, katsoa kuinka paljon sitä tarvitsee varaosaa mihinkäkin. Runko lähtee hiekkapuhallukseen ja maalaukseen, kunhan saan siihen parit puuttuvat/hajonneet kierteet uusittua. Takaswingikin tulee saamaan uutta maalia pintaan, on tällä hetkellä melkoisen rapeassa kunnossa.

Keskiviikkona olisi tarkoitus kurkistaa koneeseen kun saan vähän apukäsiparia ja katsoa mitä siellä on meneillään. Kone rupesi loppukesästä aika öljynnälkäiseksi, niin olisi hyvä katsoa, että mitä siellä on meneillään. Samalla saa vaihdettua yhden kulahtaneen tiivisteen kytkinkopasta, jonka löysin kesällä kytkinremppaa tehdessä. Startti pitää kanssa vähän ikävää ääntää, niin täytyy katsoa että mikä sillä on hätänä.

Keulan tiivisteet ja öljyt ajattelin kanssa vaihtaa, kun nuo kepit ovat kätevästi erillään. Ohjainlaakerinkin ajattelin laittaa uusiksi, koska miksi ei.

Kaasari tuli putsattua perusteellisesti viime talvena, mutta kannattaisihan se varmaan vilkaista, että siellä on kaikki edelleen kunnossa.

Jarruille en ajatellut tehdä oikeastaan mitään, ne tuli rakennettua kokonaan uusiksi viime talvena, niin ovat vielä aivan hyvät.

Sähköjä täytyy miettiä vähän uusiksi. Tangossa alkaa olla sen verran romua, että jokin fiksumpi ratkaisu tarvitaan niiden vedoille. Nyt ovat olleet vähän hassusti. Jännitteensäätäjälle täytyy kanssa löytää parempi paikka, kun tuo tsekin poikien tekemä on vähän orkkista isompi. CDI-boksi on kanssa tuoreempi, ja se tod näk saa pysyä paikoillaan, tällä hetkellä ei ole ajatusta vetää etumaskia uusiksi. Toki, lisävaloteko olisi lisävalotehoa...

Vielä ratkaisemattomia asioita:

- Jalkatapit. Nää on kovin kapoisat yhtään enempään rymistelyyn ja leveämpiä ei oikein saa mistään. Vaihtoehdot on kai hitsata näihin levennyspalat kiinni tai sitten muuttaa noita kiinnityspaikkoja ottamaan vastaan jotain toista tappia.

Kommentit ja hyvät neuvot on enemmän kuin tervetulleita.

- Jalkatapit. Nää on kovin kapoisat yhtään enempään rymistelyyn ja leveämpiä ei oikein saa mistään. Vaihtoehdot on kai hitsata näihin levennyspalat kiinni tai sitten muuttaa noita kiinnityspaikkoja ottamaan vastaan jotain toista tappia.

Kommentit ja hyvät neuvot on enemmän kuin tervetulleita. Päivittelen tänne tilannetta sitä mukaa kun hommat etenee.

Re: Honda NX650 Dominatorin kolmekymppishemmottelu

Lähetetty: Su Helmi 26, 2023 3:00 am
Kirjoittaja chilimakkara
Hyvin paljon samaa menee omassa domi-projektissa uusiksi, sillä erolla, että mulla tulee täydellinen uudelleen syntyminen scramblerin muodossa :lol:

Jalkatappien kanssa olen pähkäillyt samaa. Tuntuu olevan ikävästi kiven alla löytää sopivia tappeja. Nykyiset kun ovat jo edellisten kuskien toimesta muutamaan otteeseen hitsatut, mutta silti edelleen pienet ja kapeat. Täytynee turvautua rältsyyn ja tinakoneeseen jotta saa mieleiset.

Re: Honda NX650 Dominatorin kolmekymppishemmottelu

Lähetetty: Su Helmi 26, 2023 1:17 pm
Kirjoittaja Harri Hemmilä
Kuvat ei näy.

Re: Honda NX650 Dominatorin kolmekymppishemmottelu

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 12:46 pm
Kirjoittaja Pallokala
Jippu kirjoitti: ↑Ma Helmi 20, 2023 6:17 pm
- Jalkatapit. Nää on kovin kapoisat yhtään enempään rymistelyyn ja leveämpiä ei oikein saa mistään. Vaihtoehdot on kai hitsata näihin levennyspalat kiinni tai sitten muuttaa noita kiinnityspaikkoja ottamaan vastaan jotain toista tappia.
RD02:een ovat laitelleet Husabergin tappeja, joku mainitsi esimerkkinä 13-mallisen 501:n. Jollain sellaisella speksillä tilasin Kiinasta yhdet, menivät kohtuullisella voimistelulla paikoilleen, vasemmalle puolelle pitää laittaa runkoputkeen joku tulppa ettei tapin stoppari mene rungon sisään. Ja ne jouset voi pistää suoraan roskiin...

Husan tapit levittää ja pudottaa muutaman sentin.

Re: Honda NX650 Dominatorin kolmekymppishemmottelu

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 1:49 pm
Kirjoittaja Jippu
Pallokala kirjoitti: ↑Ti Helmi 28, 2023 12:46 pm
Jippu kirjoitti: ↑Ma Helmi 20, 2023 6:17 pm
- Jalkatapit. Nää on kovin kapoisat yhtään enempään rymistelyyn ja leveämpiä ei oikein saa mistään. Vaihtoehdot on kai hitsata näihin levennyspalat kiinni tai sitten muuttaa noita kiinnityspaikkoja ottamaan vastaan jotain toista tappia.
RD02:een ovat laitelleet Husabergin tappeja, joku mainitsi esimerkkinä 13-mallisen 501:n. Jollain sellaisella speksillä tilasin Kiinasta yhdet, menivtä kohtuullisella voimistelulla paikoilleen, vasemmalle puolelle pitää laittaa runkoputkeen joku tulppa ettei tapin stoppari mene rungon sisään. Ja ne jouset voi pistää suoraan roskiin...

Husan tapit levittää ja pudottaa muutaman sentin.
Niin, että noi Husan tapit saataisi mennä paikoilleen ilman noiden kiinnikkeiden modaamistakin? Täytyypä vähän tutkailla.

Re: Honda NX650 Dominatorin kolmekymppishemmottelu

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 4:01 pm
Kirjoittaja Pallokala
Tommoiset...