mielessä on monta kertaa käynyt, että pitäisi jaksaa kuvailla vanhoja kainuulaisia paikkoja ja rakennuksia, ennenkuin ne häviää. Pyöräillessä kun tulee törmättyä paikkoihin, joihin ennen ei ollut mitään motiivia lähteä kässehtimään.
Piirtelin juuri tänään reitin, jonka varrella on ainakin yksi todennäköisesti hylätty pirtti. Ajatuksissa oli myös katsastaa Losonvaaran luoteisrinteellä olevat pari tönöä.
Jotenkin noita vanhoja tupia on mukava kuvata ja käydä ihmettelemässä.
Ilta-ajelut Kajaanissa keskiviikkona 26.6.2013. Liikkeellelähtö ST1-huoltoaseman pihalta Sotkamontieltä klo 18:00. Kesto noin 2h, matka noin 100km suuripiirteistä reittiä Kassunkuru-Petäjäjärvi-Kivimäki-Kyntölä-Siiranmäki-Losonvaara-Talvivaara-Lahnasjärvi-Petäjäsuo-Kuusimäki-Siiranmäki-Kyntölä-Kajjaani. Asfalttia ei ole kuin kilometri ja ajellaan ihan sorateitä pitkin.
Ilmoitelkaa, jos löytyy kiinnostuneita lähtijöitä.
Viimeksi muokannut Torsti, Ke Kesä 26, 2013 12:47 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Jos ei mitään ihme esteitä ilmesty niin voisi lähteä mukaan..
Pysytellään tiellä tai edes jonkin moisella polulla niin voi tuolla isommallakin olla mukana..
On se suossa turhan painava.
Voisi aamupäivästä lähteä jos keli on suht kuiva,ei sateessa kehtaa noille lähi seudun teille...
Minkä mittaista reittiä ? Voin illalla jonkin värkätä jos ei muilla valmista.
Olisko Puikkokoski-Ristijärvi-Paltamo suuntaan kiinnostusta,sinne olis jotain vanhoja jälkiä ja sinne jos jotain uutta tekisi.