Piti hetken selailla tätä navettajuttua taaksepäin. Se siis olikin se Kuusaan majoitus eli sinnehän stiä minäkin. Mulle käy myös yhden hengen huone - hinta ei tässä konkurssissa ole enää määrittävä tekijä.
Eli siis Å ja navetta.
Minä ajattelin ajella pois Venäjän puolella Niiralaan ja siitä Suomen puolelle.
Ja muistattehan liikennevakuutusten osalta korvaustason. Venäjällä se korvaa vastapuolen kuluja n. 4000 € saakka ja loput kaivetaan sitten omasta pussista Ja syyllinenehän on aina selvä, kun venäjällä ollaan ja toisena osapuolena ulkomaalainen. Ifistä saa liikennevakuutuksen ja tietyn tason kaskon kylkiäisenä lisäturvaa olikohan se 200 000 € saakka ja lisämaksusta (n. 100 €/vuosi) 500 000 € saakka. Muissa yhtiöistä en tiedä enempää kuin että Pohjolalle jonkinlainen vastaava lisäturva tulee 2014 alkaen. Tuo Ifin lisäturva on voimassa ainakin Euroopassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä.
Miten tää oikein menee...
Ei ole mitään väliä, jos ajaa kovaa ja pääsee ensimmäisenä perille, mutta on väärässä paikassa. Mukaillen Iina Rytikangas
Seikkailu alkaa, kun suunnitelma pettää
Kunkusta sanottua:" Tämän tyyppisiä heppuja, jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa on foorumit pullollaan. Pitäisi vaan vaieta tuollaiset häiriköt hiljaisiksi mutta kun ei voi."
Å kirjoitti:

Djoo...mutta ensisijaisesti lähdetään siitä että mitään ei tapahdu ja jos tapahtuu niin hommat sovitaan paikanpäällä kasvokkain. Sekundäärisesti (tai heti) soitetaan paikallisia tuttuja avuksi (ja tämä EI ole vitsi) ja vasta ihan viimeisessä tilanteessa jätetään homma vakuutusyhtiöille. Koska muuten takaan että kaikki häviävät. Tavalla tai toisella. Siksi suhtaudun noihin omavastuiden minimoimiseen hiukan epäilykselllä - maailma kun ei vaan toimi sillä tavoin rajan tuolla puolen ja niistä ei käytännössä ole juurikaan hyötyä. Ulkomaalaisen ei missään nimessä kannata edes yrittää hoitaa rikkeitä paikallisen oikeusistuimen kautta, kokemusta on itsellänikin. Ollaan da-da miehiä ja neuvotellaan hommat tien päällä, niin se menee.
Mitään ongelmaa ei ole, niin kauan kuin ei satu niin huonoa flaksia kuin kollegalle, jonka autoon täräytti känninen FSB-virkailija Moskovassa, meidän toimiston naapurissa. Siinä oli melkoinen turvallisuusporukoiden käsirysy ennen kuin edes aloitettiin virallista poliisitutkintaa.
Eikä saada koskaan tietää rakastiko Hannu piparia vai Kerttua.
Vanhassa navetassa on tilaa kaikille. Yritetään koota vähän myöhemmin tarkka lista yöpyjistä, mutta tässä vaiheessa kenenkään ei tarvitse jättää matkaan lähtemättä sen takia, ettei tilaa olisi.
Kunkusta sanottua:" Tämän tyyppisiä heppuja, jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa on foorumit pullollaan. Pitäisi vaan vaieta tuollaiset häiriköt hiljaisiksi mutta kun ei voi."
Å kirjoitti:
Ja muistattehan liikennevakuutusten osalta korvaustason. Venäjällä se korvaa vastapuolen kuluja n. 4000 € saakka ja loput kaivetaan sitten omasta pussista Ja syyllinenehän on aina selvä, kun venäjällä ollaan ja toisena osapuolena ulkomaalainen. Ifistä saa liikennevakuutuksen ja tietyn tason kaskon kylkiäisenä lisäturvaa olikohan se 200 000 € saakka ja lisämaksusta (n. 100 €/vuosi) 500 000 € saakka. Muissa yhtiöistä en tiedä enempää kuin että Pohjolalle jonkinlainen vastaava lisäturva tulee 2014 alkaen. Tuo Ifin lisäturva on voimassa ainakin Euroopassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä.
Djoo...mutta ensisijaisesti lähdetään siitä että mitään ei tapahdu ja jos tapahtuu niin hommat sovitaan paikanpäällä kasvokkain. Sekundäärisesti (tai heti) soitetaan paikallisia tuttuja avuksi (ja tämä EI ole vitsi) ja vasta ihan viimeisessä tilanteessa jätetään homma vakuutusyhtiöille. Koska muuten takaan että kaikki häviävät. Tavalla tai toisella. Siksi suhtaudun noihin omavastuiden minimoimiseen hiukan epäilykselllä - maailma kun ei vaan toimi sillä tavoin rajan tuolla puolen ja niistä ei käytännössä ole juurikaan hyötyä. Ulkomaalaisen ei missään nimessä kannata edes yrittää hoitaa rikkeitä paikallisen oikeusistuimen kautta, kokemusta on itsellänikin. Ollaan da-da miehiä ja neuvotellaan hommat tien päällä, niin se menee.
Mitään ongelmaa ei ole, niin kauan kuin ei satu niin huonoa flaksia kuin kollegalle, jonka autoon täräytti känninen FSB-virkailija Moskovassa, meidän toimiston naapurissa. Siinä oli melkoinen turvallisuusporukoiden käsirysy ennen kuin edes aloitettiin virallista poliisitutkintaa.
Juu, tottakai lähdetään siitä, että mitään ei satu ja omalta osalta jokainen voi asiaa edistää. On kuitenkin tullut tähän ikään mennessä opittua, että ihan kaikki ei aina ole itsestä kiinni. Eikä aina siitäkään, että on itse varmasti oikeassa. Ja myöskään kaikilla EI ole tuttuja Venäjällä ja välttämättä juuri tuolla - nyt ilmeisesti kuitenkin tässä seurueessa joillakin on ja sehän on vain hyvä. Ja mukava, että joillain on mahdollisuus olla minimoimatta omia vastuita - kaikilla ei ole.
Niin, kaikki eivät välttämättä ole perillä vakuutusten korvauskäytännöistä ja siksi yritin tuoda asiaa esille - varmuuden vuoksi. Toki jokainen varautuu mihin haluaa tai on varautumatta. Pyyydän anteeksi postaustani - ylläpitäjä voi tarvittaessa poistaa. En ole minkään vakuutusyhtiön mies.
Hieman kuitenkin jäi nyt ihmetyttämään, että miksi vakuutusvastuurajojen korottamisesta ei ole hyötyä? Kiinnostaa erittäin kovasti tietää, koska silloinhan nuo lisävakuutukset ovat huijausta.
Miten tää oikein menee...
Ei ole mitään väliä, jos ajaa kovaa ja pääsee ensimmäisenä perille, mutta on väärässä paikassa. Mukaillen Iina Rytikangas
Seikkailu alkaa, kun suunnitelma pettää
Älä höpsi Å, sinun kirjoitustasi mihinkään poisteta! Se oli aivan asiallista pohdintaa, hyvä, että nostit asian esille. Eikä niistä vakuutuksen vastuurajojen korottamisesta ainakaan mitään haittaa ole.
Ayrtono toi esille tämän tilanteen toisen puolen, sen vähän nurjemman. Eli jos Venäjän puolella joutuu onnettomuuteen ja sen seurauksia pitää alkaa viranomaisten kesken selvittelemään, lopputulos tuskin on suomalaiselle edullinen. Siksi lähtökohta kannattaa olla se, että ainakin pienemmät vahingot yritetään sopia mahdollisimman nopeasti paikan päällä. Aineelliset vahingot vastapuolen ajoneuvoissa ovat hyvin usein sitä luokkaa, että muutamat sataset saattavat hyvinkin olla venäläistä tyydyttävä korvaus. Ja jos asiaa aletaan hoitaa vakuutusyhtiön kautta, menee niitä satasia silloinkin.
Kunkusta sanottua:" Tämän tyyppisiä heppuja, jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa on foorumit pullollaan. Pitäisi vaan vaieta tuollaiset häiriköt hiljaisiksi mutta kun ei voi."
Ja sitten myös sellainen pieni pointti että liikennevakuutus korvaa tapahtumamaan lainsäädännön mukaan. Suomessa korvataan OMAT henkilövahingot mutta Venäjällä ei. Nimimerkillä, endurolla jalan murtanut. Onneksi oli matkustajavakuutus (pakollinen muutenkin kun viisumia hakee).
TTA kirjoitti: Nimimerkillä, endurolla jalan murtanut.
Tämä nimimerkki ei kelpaa esimerkiksi tämän matkan yhteyteen. Nyt on kyseessä tavalliset ihmiset, eivät sellaiset, jotka pakkaavat vaikka irronneen pään tarakalle ja ajavat kotiin.
Moottoripyörän kuljettamista kotiin ei muuten vakuutus korvaa, ellei samalla ole sattunut esinevahinkoa. Eli sairastumistapauksissa pyörän kuljetusta ei korvata.
Kunkusta sanottua:" Tämän tyyppisiä heppuja, jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa on foorumit pullollaan. Pitäisi vaan vaieta tuollaiset häiriköt hiljaisiksi mutta kun ei voi."
Miten tää oikein menee...
Ei ole mitään väliä, jos ajaa kovaa ja pääsee ensimmäisenä perille, mutta on väärässä paikassa. Mukaillen Iina Rytikangas
Seikkailu alkaa, kun suunnitelma pettää
Helppoja kokoontumispaikkojahan (keskustassa) voisi olla joko Neste tai kauppatorin laita hotelli Victorian edessä. Viimeksimainitussa voisi olla enemmän tilaa pyörille?
Eikä saada koskaan tietää rakastiko Hannu piparia vai Kerttua.
Vaalimaa Camping on melkoisen monen yöpymispaikka eli jotka ei siellä yövy niin voisi koukata sitä kautta aamusta ja sieltä sitten letka rajalle.
Olisiko 09:00 lauantai aamusta letkan startti sieltä rajalle?
Ja kunhan tuo lauantain aikataulu Viipurin suunnalla selviää, niin voidaan mutkitella vaikka perjantaina saunan lauteilla erikseen sovittavaa reittiä pitkin Viipuriin?
Malttakee vielä hetki! Mie ko ehin kottii, nii sit tuumataa raadin kanssa aikatauluja...
Kunkusta sanottua:" Tämän tyyppisiä heppuja, jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa on foorumit pullollaan. Pitäisi vaan vaieta tuollaiset häiriköt hiljaisiksi mutta kun ei voi."
Mutta tuo camping on hyvä paikka kokoontua, 10 km rajalle niin ei tarvitse monesta paikasta porukkaa haalia kasaan. Lähdetään sieltä sitten sovittuna hetkenä liikkeelle ja kaikki nipussa rajalta yli.