Näin se menee. Ja pörssiyhtiössä ei ajatella mitään muuta kuin tuottoa ja nimenomaan lyhyellä tähtäimellä.Tase kirjoitti:Niin, pikkuhiljaa Suomi kituu pois. Ja miksi niin tapahtuu? Eräs syy on tietenkin monikansalliset yhtiöt jotka etsivät (kvarttaalitasolla) halvinta mahdollista kustannustasoa.
Sitten se toinen syy, joka vaikuttaa varsinkin pk-sektorilla ja monilla kaupan aloilla. Me yksityiset ihmiset tilataan netistä sieltä mistä halvimmalla saa. Ei ajatella sitä paikallista taikka kotimaista kauppiasta, vaan käydään siellä korkeintaan hypistelemässä ja sitten hypätään nettiin tilausta tekemään. Kumminkin yleisen edun mukaan voisi olla parempi, jos kuluttajat maksaisivat hieman enemmän ja naapuritalon perhekin kulkisi töissä. Työssäkäyviltä kumminkin peritään veroina yms. maksuina se työttömän naapurin elantokin, ainakin toistaiseksi on näin tehty.
Tarina kertoo että saksalainen ostaa ensisijaisesti toiselta saksalaiselta. Siten raha pysyy omassa maassa ja kaikilla jonkinlainen elintaso. Nyt maailman rahat ovat kertyneet Kiinaan, ja me ollaan saatu sieltä kaikkea mahdollista roinaa nurkkia täyttämään.
Vitutus ketju!!
Valvojat: Jukka, Moderaattorit
-
J-PP
- Viestit: 69
- Liittynyt: Ma Tammi 18, 2010 10:09 pm
- Pyörä: Yamaha XTZ Supertenere
- Paikkakunta: Oulu
Re: Vitutus ketju!!
- Gessuli
- Viestit: 1312
- Liittynyt: To Syys 02, 2010 8:24 pm
- Pyörä: KTM 350 EXCF -15 KTM 990 -07
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Vitutus ketju!!
Joskus vois virkamiehet ja muut päättäjät aatella asioita toiseltakin kantilta, eikä aina vaan nostaa veroja. Luulenpa, et ALV: lasku esim 20% kasvattaisi kotimaasta ostamista ja sen myötä verotulot kasvaisi kun ostokset tehtäis suomesta, eikä esim. sieltä saksasta.Harri Hemmilä kirjoitti:Tuo Suomalaiselta ostaminen olis muuten hyvä ajatus muttakun Suomen valtio on kiitettävästi pitänyt huolen siitä että korkean verotuksen takia Suomessa on kaikki niin helevetin kallista...Tase kirjoitti:Niin, pikkuhiljaa Suomi kituu pois. Ja miksi niin tapahtuu? Eräs syy on tietenkin monikansalliset yhtiöt jotka etsivät (kvarttaalitasolla) halvinta mahdollista kustannustasoa.
Sitten se toinen syy, joka vaikuttaa varsinkin pk-sektorilla ja monilla kaupan aloilla. Me yksityiset ihmiset tilataan netistä sieltä mistä halvimmalla saa. Ei ajatella sitä paikallista taikka kotimaista kauppiasta, vaan käydään siellä korkeintaan hypistelemässä ja sitten hypätään nettiin tilausta tekemään. Kumminkin yleisen edun mukaan voisi olla parempi, jos kuluttajat maksaisivat hieman enemmän ja naapuritalon perhekin kulkisi töissä. Työssäkäyviltä kumminkin peritään veroina yms. maksuina se työttömän naapurin elantokin, ainakin toistaiseksi on näin tehty.
Tarina kertoo että saksalainen ostaa ensisijaisesti toiselta saksalaiselta. Siten raha pysyy omassa maassa ja kaikilla jonkinlainen elintaso. Nyt maailman rahat ovat kertyneet Kiinaan, ja me ollaan saatu sieltä kaikkea mahdollista roinaa nurkkia täyttämään.
Tämmönen perseaukinen pakkolomalainen jos aikoo jotain ostaa motskariin niin on pakko ostaa ulkomailta kun ei vain rahat riitä Suomen hintoihin... Esim pelkän takarenkaan hinnalla saa Saksasta etu- ja takarenkaan kotiovelle.
Suomen valtion pitäis pitää rahat kotimaassa eikä antaa kaikkia Kreikkalaisille...
No suomalainen aattelee, et nostetaas tota ja tota veroo niin tulee niin ja niin paljon ja kuinkas kävikään eipä tullut tuloja vaan ostaminen väheni selvästi..
luultavasti en osannut selkeesti kirjotta, mut onpahan kirjoteltu jotain
http://www.brbikers.com
EX. Honda VFR 750, Honda CBR 1000 F, Honda XX, BMW K1200S, BMW R1200 GSA, KTM 640 ADV, husaberg FE 390, Yamaha Tenere 660, 690 -09, Gas Gas 300 2T, Beta 350 RR.
EX. Honda VFR 750, Honda CBR 1000 F, Honda XX, BMW K1200S, BMW R1200 GSA, KTM 640 ADV, husaberg FE 390, Yamaha Tenere 660, 690 -09, Gas Gas 300 2T, Beta 350 RR.
- Timo Tasakaasu
- Viestit: 914
- Liittynyt: To Loka 21, 2004 9:13 am
- Pyörä: 1190Adv, 660SMC
- Paikkakunta: Somero
Re: Vitutus ketju!!
Ja miettikääpä sitä, jos laskettaisiin alv vaikka vain yhden prosentin verran Saksan alv:n alle ja tunnetusti rahoistaan aurinkoakin tarkemmat 85 miljoonaa saksalaista ostaisivat tavaransa suomalaisista nettikaupoista. Tänne peräpohjolaan virtaisi enemmän rahaa kuin ikinä pystyy veronkorotuksilla kantamaan. Tärkeintä olisi, että tuotanto täällä olisi silloin kannattavaa, kun nyt koneet rahdataan Aasiaan ja tekijöiltä ammattitaito kuihtuu kortistossa.Gessuli kirjoitti:Joskus vois virkamiehet ja muut päättäjät aatella asioita toiseltakin kantilta, eikä aina vaan nostaa veroja. Luulenpa, et ALV: lasku esim 20% kasvattaisi kotimaasta ostamista ja sen myötä verotulot kasvaisi kun ostokset tehtäis suomesta, eikä esim. sieltä saksasta.Harri Hemmilä kirjoitti:Tuo Suomalaiselta ostaminen olis muuten hyvä ajatus muttakun Suomen valtio on kiitettävästi pitänyt huolen siitä että korkean verotuksen takia Suomessa on kaikki niin helevetin kallista...Tase kirjoitti:Niin, pikkuhiljaa Suomi kituu pois. Ja miksi niin tapahtuu? Eräs syy on tietenkin monikansalliset yhtiöt jotka etsivät (kvarttaalitasolla) halvinta mahdollista kustannustasoa.
Sitten se toinen syy, joka vaikuttaa varsinkin pk-sektorilla ja monilla kaupan aloilla. Me yksityiset ihmiset tilataan netistä sieltä mistä halvimmalla saa. Ei ajatella sitä paikallista taikka kotimaista kauppiasta, vaan käydään siellä korkeintaan hypistelemässä ja sitten hypätään nettiin tilausta tekemään. Kumminkin yleisen edun mukaan voisi olla parempi, jos kuluttajat maksaisivat hieman enemmän ja naapuritalon perhekin kulkisi töissä. Työssäkäyviltä kumminkin peritään veroina yms. maksuina se työttömän naapurin elantokin, ainakin toistaiseksi on näin tehty.
Tarina kertoo että saksalainen ostaa ensisijaisesti toiselta saksalaiselta. Siten raha pysyy omassa maassa ja kaikilla jonkinlainen elintaso. Nyt maailman rahat ovat kertyneet Kiinaan, ja me ollaan saatu sieltä kaikkea mahdollista roinaa nurkkia täyttämään.
Tämmönen perseaukinen pakkolomalainen jos aikoo jotain ostaa motskariin niin on pakko ostaa ulkomailta kun ei vain rahat riitä Suomen hintoihin... Esim pelkän takarenkaan hinnalla saa Saksasta etu- ja takarenkaan kotiovelle.
Suomen valtion pitäis pitää rahat kotimaassa eikä antaa kaikkia Kreikkalaisille...
No suomalainen aattelee, et nostetaas tota ja tota veroo niin tulee niin ja niin paljon ja kuinkas kävikään eipä tullut tuloja vaan ostaminen väheni selvästi..
luultavasti en osannut selkeesti kirjotta, mut onpahan kirjoteltu jotain
Ketjuöljyn tärkein tehtävä ei ole takavanteen puhtaanapito
-
Koheltaja
- Viestit: 8079
- Liittynyt: Su Huhti 03, 2011 12:50 pm
- Pyörä: pyörätön
- Paikkakunta: Kehä III länsirajalla
Re: Vitutus ketju!!
Tämä on sitä kovasti muodissa olevaa ulkoistamista, ulkoistetaan osaaminen ja ostovoima ulkomaille. Mitä jää käteen? Kreikan lainat ja niiden maksaminen...
Kylätason kurapyöräilijä.
-
Harri Hemmilä
- Viestit: 1191
- Liittynyt: Pe Loka 26, 2007 11:15 pm
- Pyörä: R1200GS
- Paikkakunta: Ylivieska
Re: Vitutus ketju!!
Tämähän on suoraan verrannollinen Viron viinaralliin.
Nostetaan alkoholiveroa että alkoholin käyttö Suomessa laskee. No, sittenhän sitä kaljaa ja viinaa haetaan Virosta kun on sielä paljon halvempaa ja sittenhän se laskee Suomen myyntiä.
Sitten vuoden päästä taas lasketaan alkoholiveroa että ulkomailta ostaminen vähenee...
Laskisivat ALV:kin...

BMW f 650 Gs Dakar -01 ---> BMW f 800 Gs -08 ---> BMW R 1200 GS Lc 2013 ---> BMW R1100RT 1997---> BMW R1200GS 2005
-
jaa
- Viestit: 784
- Liittynyt: La Huhti 05, 2008 12:53 pm
- Pyörä: Paree ettei näy, ettei leimata
- Paikkakunta: Rauma
Re: Vitutus ketju!!
Viinaralli... No siinä on monet mielipiteet. Mutta olen kyllä joskus miettinyt, että mitä jos autoverotus olisi tulotasoon suhteutettuna Suomessa sama kuin Euroopassa yleensäkin. Kävisikö niin, että kansalaiset ostaisivat uusia autoja / vaihtaisivat uusiin niin paljon enemmän, että verotulo olisikin sama? Samalla päästäisiin iänikuisesta kitinästä kun autokanta on niin vanhaa / vanhat autota päästelevät enemmän / uudemmat autot on turvallisia. Edellä olevat mielipiteet siis yleisiä lehdistöstä poimittuja, ei välttämättä omiani.
- tertsu
- Viestit: 2813
- Liittynyt: Pe Loka 01, 2004 11:11 am
- Pyörä: GGasGas EC450, KTM 990 S -07
- Paikkakunta: Oulu
Re: Vitutus ketju!!
Autoilusta maksettava hinta ei varmasti tule alenemaan, päinvastoin. Nythän kaavaillaan Ollilan Jorman johdolla kilometriperustaista veroa autoilijoille sateellittiseurantoineen yms. muuta höpötystä, jolloin uusien autojen ostohinta voi ajan myötä laskeakin, mutta autoilun kokonaisverokertymästä pidetään kiinnin kynsin ja hampain.
Kura lentää...
Re: Vitutus ketju!!
Ainaki itellä on ihan täysin nollan verran merkitystä sillä kaavaillulla uusien autojen veronkevennyksellä. Se että maksaako se auto 40k€ vai vaan 33k€ on ihan vitun haaleus. Hintaesimerkki oli näiden neropattien itse kertoma. Halvemmisa ei tietenkään laske noin paljo.
Paskapuhetta, mutta uskon.
- Lakupilotti
- Viestit: 1560
- Liittynyt: Ke Tammi 12, 2005 7:36 pm
- Pyörä: Laku
- Paikkakunta: Päntäne
Re: Vitutus ketju!!
Tuo viinaralli on kyllä jotenkin nurinkurinen juttu. Yleensäkin, varsinkin silloin kun kaikesta on ollut oikeasti pulaa, niin suurin poru on viinasta, tupakista ja kahvista, joista mikään ei ole oikeasti välttämätöntä ?
Mutta se mua harmittaa, kun ei pääse hakemaan kuvasurausrasteja.
Mutta se mua harmittaa, kun ei pääse hakemaan kuvasurausrasteja.
Make & Laku
Where ever you go, there you are !
Where ever you go, there you are !
-
sim
- Viestit: 278
- Liittynyt: Su Heinä 01, 2012 8:22 pm
- Pyörä: Tenere 709WR/XRV750
- Paikkakunta: Helsinki/Kainuu
Re: Vitutus ketju!!
Anteeksi nyt vaan tertsu, mutta olet ymmärtänyt koko kilometriperusteisen autoilun aivan (tai no ehkä) väärin. Ei siinä kerätä veroa vaan myydään (pakolla) seuranta laitteet joka koneeseen ja sitten lasten edun (tai jonkin muun mediaseksikkään asian) nimissä kerättyä tietoa ruvetaan käyttämään jos jonkinlaiseen profilointiin jne jne ...tertsu kirjoitti:Autoilusta maksettava hinta ei varmasti tule alenemaan, päinvastoin. Nythän kaavaillaan Ollilan Jorman johdolla kilometriperustaista veroa autoilijoille sateellittiseurantoineen yms. muuta höpötystä, jolloin uusien autojen ostohinta voi ajan myötä laskeakin, mutta autoilun kokonaisverokertymästä pidetään kiinnin kynsin ja hampain.
- tertsu
- Viestit: 2813
- Liittynyt: Pe Loka 01, 2004 11:11 am
- Pyörä: GGasGas EC450, KTM 990 S -07
- Paikkakunta: Oulu
Re: Vitutus ketju!!
En ole ymmärtänyt väärin, vaan kaikki tämä saadaan tietenkin näppärästi siinä samalla. Tuota kerättyä dataa (ajoreitit, ajonopeudet yms.) voidaan hyödyntää monin eri tavoin, esim. vakuutusyhtiöt ovat varmasti hyvin kiinnostuneita profiloimaan ja jakamaan asiakkaitaan eri riskiryhmiin entistä tarkemmin. ...mutta tehtiin mitä tehtiin, niin autoilun kokonaiskustannukset takuulla jatkavat nousuaan !sim kirjoitti:Anteeksi nyt vaan tertsu, mutta olet ymmärtänyt koko kilometriperusteisen autoilun aivan (tai no ehkä) väärin. Ei siinä kerätä veroa vaan myydään (pakolla) seuranta laitteet joka koneeseen ja sitten lasten edun (tai jonkin muun mediaseksikkään asian) nimissä kerättyä tietoa ruvetaan käyttämään jos jonkinlaiseen profilointiin jne jne ...
Kura lentää...
Re: Vitutus ketju!!
Tuohon tuskin on kovin vaikeaa rakentaa jotain sakotus-automaattia kun GPS siru senki tiedon kertoo. Mulla ei oo hätää, mutta tunnen pari tyyppiä jotka on ylinopeus kroonikkoja.
Jos tuo ala onki tulevaisuuden Nokia. Alkas Oulusaki tilanne paraneen kun sais Noksulta ja muualta pois laitetut töitä. Ja paranis meikäläisenki elo työelämäsä kun ois taas ostovoimaisia inssejä liikkeellä.
Jos tuo ala onki tulevaisuuden Nokia. Alkas Oulusaki tilanne paraneen kun sais Noksulta ja muualta pois laitetut töitä. Ja paranis meikäläisenki elo työelämäsä kun ois taas ostovoimaisia inssejä liikkeellä.
Paskapuhetta, mutta uskon.
-
Tase
- Viestit: 2629
- Liittynyt: Pe Elo 12, 2005 6:28 pm
- Pyörä: HVA: 901 Expedition, FE 450, BMW K100
- Paikkakunta: Oulu
Re: Vitutus ketju!!
Helpottaahan se rikostutkintaakin. Nähdään logeista mikä auto kävi ajamassa mummon nurin ja millä autolla mökkimurtajat liikkuivat. Vain mielikuvitus on rajana mitä kaikkea sillä voidaan seurata.tertsu kirjoitti:En ole ymmärtänyt väärin, vaan kaikki tämä saadaan tietenkin näppärästi siinä samalla. Tuota kerättyä dataa (ajoreitit, ajonopeudet yms.) voidaan hyödyntää monin eri tavoin, esim. vakuutusyhtiöt ovat varmasti hyvin kiinnostuneita profiloimaan ja jakamaan asiakkaitaan eri riskiryhmiin entistä tarkemmin. ...mutta tehtiin mitä tehtiin, niin autoilun kokonaiskustannukset takuulla jatkavat nousuaan !sim kirjoitti:Anteeksi nyt vaan tertsu, mutta olet ymmärtänyt koko kilometriperusteisen autoilun aivan (tai no ehkä) väärin. Ei siinä kerätä veroa vaan myydään (pakolla) seuranta laitteet joka koneeseen ja sitten lasten edun (tai jonkin muun mediaseksikkään asian) nimissä kerättyä tietoa ruvetaan käyttämään jos jonkinlaiseen profilointiin jne jne ...
- pkilpo
- Viestit: 1435
- Liittynyt: To Huhti 23, 2009 10:04 am
- Pyörä: CRF1100L ES DCT -25,Husky FE450 -16
- Paikkakunta: Kempele
Re: Vitutus ketju!!
Parempi ois tämmönen ylinopeusmaksu, helpompaa ja valtio sais rahaa

Kuraköröttelijä
Re: Vitutus ketju!!
niin ja unohtamatta valtiota joten tuohon pitää lisätä vielä ALV.pkilpo kirjoitti:Parempi ois tämmönen ylinopeusmaksu, helpompaa ja valtio sais rahaa
...tikuttaa... käsi edelleen mopoilukiellossa
ja talvikin pukkaa kohta päälle, taitaa jäädä kelkkailutkin